CITYCON OYJ   Lehdistötiedote   1.6.2017 klo 9.00

Citycon on myynyt Satakunnan ammattikorkeakoulun SAMK:n vastavalmistuneen kampuskiinteistön ruotsalaiselle kiinteistösijoitusyhtiö Hemsölle 57 miljoonalla eurolla. Myynti toteutettiin vuonna 2015 tehdyn sopimuksen mukaisesti nyt, kun uuden kiinteistön kehityshanke on valmistunut ja tilat on luovutettu SAMK:lle.

Tontilta purettiin vanha liikerakennus, ja Citycon rakennutti sen paikalle nyt valmistuneen uudisrakennuksen, johon sijoittuu SAMK:n opetustiloja pitkällä, 20 vuoden vuokrasopimuksella.

Porin keskustan Asema-aukiolla aiemmin sijainnut liikekiinteistö oli teknisesti vanhentunut ja siihen kohdistui rajallisesti vähittäiskaupan tilakysyntää, joten Citycon lähti kehittämään sitä aktiivisesti muuta käyttötarkoitusta varten. Citycon voitti Porin kaupungin järjestämän kampushankkeen kilpailutuksen alkuvuodesta 2014, ja hankkeen rakentaminen käynnistyi alkuvuodesta 2015.

”Porin uusi SAMK:n kampus on hyvä esimerkki kyvystämme kehittää kiinteistöjämme. Oppilaitosrakennusten omistaminen ei kuulu ydinliiketoimintaamme, joten kohteen divestointi noudattaa strategiaamme keskittyä urbaaneihin päivittäistavaravetoisiin kauppakeskuksiin. SAMK:n uuden kampuksen kehityshanke oli meille myös taloudellisesti menestyksellinen ja sijoitukselle saatiin hyvä tuotto. Myyntitulot käytetään lainojemme takaisinmaksuun ja siten taseemme vahvistamiseen”, Cityconin varatoimitus- ja talousjohtaja Eero Sihvonen sanoo.

Helsinki, 1.6.2017


CITYCON OYJ


Lisätiedot:
Eero Sihvonen, Talous- ja varatoimitusjohtaja
Puhelin 020 766 4459 tai 050 557 9137
eero.sihvonen@citycon.com

Citycon Oyj (Nasdaq Helsinki: CTY1S) on päivittäistavaravetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä 5 miljardia euroa ja sen osakkeiden markkina-arvo on 2 miljardia euroa. Lisätietoa Cityconista: www.citycon.fi

Download images