Strömpilen
Strömpilen on Uumajan johtava kauppakeskus ja se sijaitsee kaupallisesti erinomaisella paikalla kaupungin keskustan ja yliopiston kampusalueen lähettyvillä. Kaupunkia voi kuvailla koko Pohjois-Ruotsin taloudelliseksi moottoriksi: sen väkiluku on yli 111 000 ja se on kasvanut koko ajan tasaisesti.
Kauppakeskusta suunnitellaan laajennettavaksi kahdessa eri osassa. Ensimmäisessä vaiheessa kohdetta kehitetään ja vuokrattavaa pinta-alaa kasvatetaan noin 5 000 neliömetrillä. Kehitys- ja laajennushankkeen arvo on noin 14,5 miljoonaa euroa. Suunnitteilla olevassa toisessa vaiheessa kauppakeskuksen pinta-alaa on tarkoitus laajentaa vielä noin 20 000 neliömetrillä.
Lisätiedot
| Rakentamisvuosi |
1927 |
| Uudistus- ja/tai laajennusvuosi |
1997 |
| Cityconin vuokrattava pinta-ala, m2 |
26 700 |
| Ankkuriyrityksiä |
ICA Maxi, Elgiganten, Lindex, H&M |
| Cityconin osuus liikealasta, % |
75 |
| Cityconin osuus keskuksesta, % |
75 |
| Kävijämäärä (2012), miljoonaa |
4,4 |
| Myynti (2012), miljoonaa euroa |
125,5 |
| Tiedot päivitetty |
2013 |
Tulevat uudistukset / Kehityshankkeet
| Uudistuksen tyyppi | Kauppakeskus |
| Markkina-arvo, Me (31.12.2007) |
40,4 |
| Pinta-ala, m2 |
40000 |
| Pinta-ala hankkeen toteutumisen jälkeen, m2 |
0 |
| Arvioitu kokonais-investointi (milj. euroa) |
50 |
| Kumulatiiviset toteutuneet bruttoinvestoinnit tilikauden lopussa (milj. euroa) |
0 |
| Hankeen käynnistys-tavoite |
2010 |
| Valmistumis-vuosi, tavoite |
2013 |
Cityconin vuokrattava pinta-ala |
27000 |
| Rakennusvuosi |
1927 |
| Lisätietoa |
Kauppakeskuksen uudistus- ja laajennushanke. |
Uudistus- ja/tai laajennusvuosi |
1997 |

"Strömpilenissä kokee päivittäin yhteisöllisyyttä"
Laila Ricklund – Dellmar, Headline hairdressers
› Katso lisää
Strömpilenissä kokee päivittäin yhteisöllisyyttä, koska sen miljöö on niin ainutlaatuinen ja kutsuva. Kaikki isot ja pienet yritykset osallistuvat kauppakeskuksen elävänä pitämiseen. Tämä tuottaa hyvän ilmapiirin, jossa sekä asiakkaat että yritysten työntekijät viihtyvät.
Yhtä muovikassia käytetään keskimäärin 12 minuuttia.
|
Strömpilen
Strömpilsplatsen 9 - 15 90743 Umeå
etunimi.sukunimi@citycon.fi
http://www.strompilen.se/
Kauppakeskuspäällikkö
Jan Wiktorsson
+ 46 72 589 33 66
Vuokrauspäällikkö
Martin Kjellman
Leasing Director
+46 8 522 80 329
leasing@citycon.fi
Toteuta promootio kauppakeskuksessa!
Promootio- ja myyntipaikkojen varaukset nyt CityconMedian avulla suoraan netissä
|
 |