• english
  • Suomeksi
 

Citycon Oyj:n toimitusjohtajan Marcel Kokkeel kommentti

Toimitusjohtaja Kokkeel kommentoi alkuvuotta 2013:

”Vuoden 2013 ensimmäinen neljännes oli kehitykseltään vakaa. Vertailukelpoiset (like-for-like) nettovuokratuotot kasvoivat 3,5 prosenttia, lisäksi onnistuimme leikkaamaan hallinnon kuluja 1,3 miljoonaa euroa vertailukauteen verrattuna. Tammikuussa Citycon osti yhteisyrityskumppaninsa CPPIB:n kanssa Kista Gallerian. Kauppa vahvistaa huomattavasti asemaamme Ruotsissa, ja olemmekin nyt yksi Ruotsin kauppakeskusmarkkinoiden johtavista toimijoista. Myös kauppakeskussalkkumme jakautuu kaupan myötä entistä tasapainoisemmin Suomen ja Ruotsin välille. Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana Kista Gallerian tuotto vastasi odotuksia. Yksi Cityconin prioriteeteista on liittää Kista Galleria sujuvasti olemassa olevaan organisaatioon. Tutkimuksen1) mukaan vähittäiskaupan brändejä tulee Pohjoismaissa markkinoille keskimäärin noin 45 prosenttia vähemmän kuin Euroopassa keskimäärin. Meillä onkin loistava mahdollisuus houkutella Pohjoismaihin lisää kansainvälisiä vähittäiskauppoja. Kista Galleria vahvistaa asemaamme ja parantaa tarjontaamme vähittäiskauppiaille.

Korotimme merkintäetuoikeusannin avulla yhtiön pääomaa 200 miljoonalla eurolla, mikä on yhtiön historian suurin pääoman korotus. Tällä strategisella toimenpiteellä yhtiön velkaantumisastetta vähennetään pysyvästi. Merkintäetuoikeusannin tuloksena oli 150 prosentin ylimerkintä. Pääoman lisäys antaa ennen kaikkea yhtiölle joustonvaraa keskittyä yhä enemmän liiketoiminnan kehittämiseen, luonnolliseen kasvuun, saneeraukseen ja pääoman kierrätykseen arvonlisäystoimenpiteiden jälkeen. Yhtiö on sitoutunut vahvistamaan tasettaan entisestään pääoman kierrätyksen avulla myymällä ydinliiketoimintaan kuulumattomia kiinteistöjä ja solmimalla yhteisyrityksiin perustuvia kumppanuuksia tietyissä kauppakeskuksissa. Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana Citycon allekirjoitti lappeenrantalaisen IsoKristiinan kauppakeskuksen kehitys- ja laajennussopimuksen suomalaisen eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen kanssa. Lisäksi Ilmarinen osti ensimmäisellä vuosineljänneksellä 50 prosentin osuuden olemassa olevasta kauppakeskuksesta. Katsauskauden aikana yhtiö myös allekirjoitti tai toteutti kolmen ydinliiketoimintaan kuulumattoman kohteen myynnin.  

Kustannussäästöohjelma jatkuu vuonna 2013, ja sen tavoitteena on leikata hallinnon kuluista jopa 5 miljoonaa vuoteen 2012 verrattuna. Rakenteelliset muutokset ovat tuoneet toivottuja kustannussäästöjä ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.”

1) www.retailindex.com

 

Rakennuksissa kuluu yli 40 prosenttia koko Euroopan käyttämästä energiasta.