Kauppakeskus Columbuksen kahvilamaailma monipuolistuu alkukesällä, kun Columbuksessa avataan kaksi uutta kahvilaa. Kesän kuluessa asiakkaita hemmotellaan monipuolisilla kahvilapalveluilla ja uudenlaisilla jäätelöherkuilla.

Italialaistyylisiin, paikan päällä valmistettuihin jäätelöihin ja erikoiskahveihin erikoistunut Ciao! Caffe avaa kesäkuussa Columbuksessa jo kymmenennen kahvilansa. Vuonna 2005 perustettu Ciao! Caffe tunnetaan varsinkin pääkaupunkiseudulla erittäin hyvin, ja uusien kahviloiden avaamiset ovat odotettuja tapahtumia.  

Columbukseen avattava kahvila on sisustukseltaan modernin tyylikäs. Erikoiskahvien ja artesaanijäätelöiden lisäksi tarjontaan kuuluvat muun muassa salaatit ja leivät.

Alkukesällä Columbuksessa avaa myös jäädytettyä jogurttia myyvä Yo! Ketjun tavoitteena kasvaa voimakkaasti Suomessa vuoden 2013 loppuun mennessä ja avata jäätelökahvila isoimmissa kauppakeskuksissa. Jäähdytetty jogurtti on ollut menestystuote Yhdysvalloissa ja muualla Euroopassa.

”Uskomme, että tämä trendikäs kahvilakonsepti on menestys myös Suomessa”, Yo! Finlandin toimitusjohtaja Ilari Oidekivi kertoo.  

Kesän aikana Yo! avaa kahvilan myös Isossa Omenassa Espoossa.

Toukokuussa Columbuksessa avaa myös suuren suosion erinomaisilla valikoimillaan saavuttanut Punnitse & Säästä -ketjun 16. myymälä. Valikoimista löytyy monenlaisia herkuttelijan unelmia yli 400 irtotuotteen ja lähes 2000 pakatun tuotteen joukosta.

Olemme todella iloisia saadessamme Columbukseen uusia, kiinnostavia ja vahvoja toimijoita. Ne monipuolistavat tarjontaamme ja aidosti tuovat kauppakeskuksen asiakkaille jotain uutta”, Columbuksen kauppakeskuspäällikkö Kirsi Kemppainen sanoo.


Lisätietoja: Kauppakeskuspäällikkö Kirsi Kemppainen, puh. 050 386 1554