CITYCON OYJ          Lehdistötiedote              24.6.2015

Citycon on allekirjoittanut sopimukset Suomessa Vantaan Tikkurilassa ja Ruotsissa Kallhällissä sijaitsevien liikekiinteistöjen myynneistä. Kahden kohteen yhteenlaskettu kauppahinta on noin 14 miljoonaa euroa.  Kohteiden myyntihinta ylittää yhteenlaskettuna niiden IFRS:n mukaisen käyvän arvon yli 15 prosentilla.


Suomessa Citycon myy noin 8 700 neliömetrin suuruisen vajaakäyttöisen, entisen liikekiinteistön, joka sijaitsee Talvikkitie 7-9:ssä Vantaalla.  Alueella on vahvistettu uusi asemakaava, joka mahdollistaa nykyisen liikekiinteistön tontille noin 19 500 neliömetriä uutta asuntorakennusoikeutta. Nykyinen rakennus puretaan. Citycon myy kiinteistön ja tontin YIT:lle.


Ruotsissa Citycon myy Kallhäll 9:18:ssa sijaitsevan, noin 3 700 neliömetrin suuruisen päivittäistavarakauppakiinteistön yksityiselle sijoittajalle.


”Nämä divestoinnit noudattavat Cityconin strategiaa, jonka mukaisesti Citycon keskittyy urbaaneihin päivittäistavarakauppavetoisiin kauppakeskuksiin Pohjoismaissa ja Baltiassa sekä myy ydinliiketoimintaansa kuulumattomia pienempiä kauppapaikkoja ja kauppakeskuksia”, Cityconin sijoitusjohtaja Nils Styf kertoo.


 


Helsinki 24.06.2015  


CITYCON OYJ

 


Lisätietoja:

Nils Styf, sijoitusjohtaja

Puhelin +46 733 506 039

nils.styf@citycon.com



Citycon Oyj (Nasdaq Helsinki: CTY1S) on päivittäistavarakauppavetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä 3,4 miljardia euroa ja sen osakkeiden markkina-arvo on noin 1,8 miljardia euroa. Lisätietoa Cityconista: www.citycon.fi