Kauppakeskusyhtiö Citycon aloittaa yhteistyön Lastenklinikoiden Kummien kanssa. Monipuolinen kumppanuus pitää sisällään esimerkiksi yhdessä järjestettäviä tapahtumia Cityconin useissa kauppakeskuksissa, kuten Myyrmannissa, Isossa Omenassa ja Koskikeskuksessa.

”Yhteistyö Lastenklinikoiden kummien kanssa on Cityconille tärkeä ja merkityksellinen asia. Haluamme olla näin mukana tukemassa lähiyhteisöissämme niitä monia ihmisiä, joiden lapset ovat saaneet hoitoa lastenklinikoilla. Kauppakeskuksissa Kummeilla on mahdollisuus tavoittaa paljon uusia tukijoita. Samalla pystymme tarjoamaan kauppakeskusten asiakkaille elämyksellisiä tapahtumia”, sanoo Cityconin kaupallinen johtaja Sanna Yliniemi.

Kummeilla on hyviä kokemuksia vastaavanlaisesta yhteistyöstä, joten kumppanuus Cityconin kanssa toivottu avaus tälle vuodelle.

”Citycon pyörittää monia kauppakeskuksia, joissa Kummeilla on mahdollisuus tavoittaa mukavien kohtaamisten kautta niin nykyisiä kuin potentiaalisia uusiakin tukijoitamme. Tällaiset tapahtumat ovat vuosien varrella osoittautuneet hyvin suosituiksi, ja mikä onkaan parempi kohtaamispaikka, vaikkapa juuri tähän vuodenaikaan, kuin viihtyisä kauppakeskus, jossa on paljon ihmisiä liikkeellä”, Kummien toiminnanjohtaja Anne Knaster toteaa.

Yhteistyö käynnistyy komealla tavalla, kun supersuosittu Isac Elliot sekä latinorytmimusiikin lähettiläs Norlan esiintyvät lauantaina 31. tammikuuta kauppakeskus Isossa Omenassa. Kansainvälistä uraakin tehnyt Isac Elliot kahmi juuri kolme Emma-ehdokkuutta ja hän on ehdokkaana vuoden 2014 miessolistiksi Suomessa. Norlan on puolestaan yksi tämän vuoden euroviisuehdokkaista, jotka kisaavat Uuden Musiikin Kilpailussa saadakseen paikan Suomen edustajana kevään euroviisuissa. Tilaisuuden Isossa Omenassa juontaa Sanna Kiiski.


Lisätietoja:

Kaupallinen johtaja Sanna Yliniemi

Puhelin 041 456 3421

sanna.yliniemi@citycon.com

Lastenklinikoiden Kummit ry, toiminnanjohtaja Anne Knaster

Puhelin 040 418 6547

anne.knaster@kummit.fi


Citycon Oyj (NASDAQ OMX: CTY1S) on päivittäistavarakauppavetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä noin 3,3 miljardia euroa ja sen markkina-arvo on noin 1,6 miljardia euroa. Lisätietoa Cityconista: www.citycon.fi


Lastenklinikoiden Kummit ry tukee Suomen viittä yliopistollista lastenklinikkaa, kehitys- ja tutkimustyötä sekä parantaa potilaiden viihtyvyyttä sairaala-aikana. Viime vuosina yhdistys on tukenut merkittävin panoksin lasten ja nuorten mielenterveystyötä. Varoja kerätään erilaisin tavoin ympäri vuoden. Koko toimiaikanaan Kummit ry on tehnyt lahjoituksia n. 30 miljoonan euron edestä.