Kauppakeskus IsoKristiinan omistavat Citycon  ja Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen sekä naapurissa sijaitsevan hotelli Lappeen omistava Etelä-Karjalan Osuuskauppa Eekoo ovat päättäneet yhdistää toiminnallisesti osan kauppakeskus IsoKristiinan ja hotelli Lappeen tiloista.


Hotellin ensimmäisen kerroksen tilat yhdistetään osaksi kauppakeskus IsoKristiinaa. Katutasolla hotellin alakerta muutetaan noin 14 eri liike- ja ravintolatilaksi, jotka ovat yhteispinta-alaltaan noin 2,300 neliömetriä. IsoKristiinan omistajat Citycon ja Ilmarinen vuokraavat noin 1,000 neliömetriä Hotelli Lappeen liiketiloja kauppakeskustoimintaan. Näihin tiloihin on tarkoitus sijoittaa erityisesti hotellin toimintaa tukevia palveluita ja myymälöitä.


Yhdistettyihin tiloihin sijoittuvat hotelli Lappeen vastaanottotilat ja sinne tulee myös yksi kauppakeskuksen pääsisäänkäynneistä.



Hotelli Lappeeseen 50 uutta hotellihuonetta keskelle kauppakeskusta


Hotelli Lappee saa sisätiloja IsoKristiinan keskivaiheilla olevista kolmannessa kerroksessa sijaitsevista nykyisistä toimistotiloista, jotka muunnetaan noin 50 hotellihuoneeksi. Hotelli Lappeessa on laajennuksen jälkeen yhteensä noin 260 huonetta ja yli 600 vuodepaikkaa. Hankkeessa kohennetaan lisäksi hotelli Lappeen julkisivuja. Hotelli Lappeen ja IsoKristiinan välinen jalankulkuväylä Lappeenkadulta Kansalaisaukiolle säilyy sisätilan läpi.


”Muutoksessa kiinteistöjen omistus pysyy ennallaan. Hotelli Lappee operoi kaikkia hotelli- osan ravintolatoimintoja, ja nämä liittyvät muiden lisäliiketilojen kanssa osaksi kauppakeskus IsoKristiinan kaupallista kokonaisuutta”, Cityconin kaupallinen johtaja Ulla-Maija Kemppi sanoo.


Hotelli Lappee liittyy samalla kauppakeskus IsoKristiinan yhteismarkkinointiin. Tämä tuo sopimuksen molemmille osapuolille laajemman näkyvyyden ja synergiahyötyjä; kauppakeskusta ja hotellia voidaan esimerkiksi markkinoida yhtenä kokonaisuutena kotimaisille ja venäläisille matkustajille.



”Rakennustyöt tilojen yhdistämiseksi alkavat heti, kun niille saadaan lainvoimainen rakennuslupa. Tilat valmistuvat samanaikaisesti käynnissä olevan kauppakeskus IsoKristiinan uudistushankkeen kanssa. Ensimmäisen kerroksen tilat avataan toukokuussa 2015 ja uudet hotellihuoneet saadaan käyttöön kesäkuussa 2015”, sanoo IsoKristiinan hankkeesta vastaava Cityconin hankekehityspäällikkö Heikki Alén.


”Laajentuminen paaluttaa IsoKristiinan ja keskustan vetovoimaa entistä tukevammin. Lisätiloilla voimme laajentaa palvelutarjontaa ja hallita kokonaisuutta tehokkaammin”, sanoo Ilmarisen kiinteistöjohtaja Tomi Aimonen.


”Laajennuksen myötä Lappeenrannan keskustan kaupallinen vetovoima kasvaa merkittävästi. Uskomme, että hotellin yhteydessä toimiva kauppakeskus ja teatteri lisäävät yöpyjien määrää hotellissamme”, sanoo Eekoon toimitusjohtaja Olli Vormisto.


 



Lisätietoja:


Citycon, hankekehityspäällikkö Heikki Alén, puh. 040 567 6619


Etelä-Karjalan Osuuskauppa, toimitusjohtaja Olli Vormisto, puh. 010 762 0010


Ilmarinen, kiinteistöjohtaja Tomi Aimonen, puh. 050 366 7501