Kauppakeskus IsoKarhuun tulee sydämenkäynnistyslaite eli defibrillaattori. Ensiaputuotteiden maahantuoja  kouluttaa kauppakeskuksen vartijat laitteen käytössä, jotta heillä on valmius auttaa sydänpysähdyksen takia hätätilanteeseen joutuneita ihmisiä.

Kauppakeskuksen defibrillaattori on tarkoitettu nimenomaan maallikoiden käyttöön, eikä terveydenhuollon koulutusta sen käyttöön tarvita. Laite opastaa käyttäjää selkeillä suomenkielisillä ääniohjeilla. Laitteella ei voi tuottaa potilaalle vahinkoa, sillä se ei anna sähköimpulssia, jos potilas ei sitä tarvitse.

¬ IsoKarhussa kävi viime vuonna 3,4 miljoonaa asiakasta, ja täysin on mahdollista, että näin isossa joukossa jonkun kohdalle osuu myös sydäninfarkti. Haluamme osaltamme parantaa kauppakeskuksen ensiapuvalmiuksia. Sydämenpysähdystilanteessa jokainen menetetty minuutti heikentää merkittävästi potilaan mahdollisuutta selvitä hengissä, kauppakeskuspäällikkö Tero Kormano sanoo.

IsoKarhussa koulutetaan tiistaina 12.6. yhteensä viisi vartijaa.



Tervetuloa kauppakeskus IsoKarhun ravintola Somaan (3.krs) klo 15.30

kuulemaan hankkeesta lisää ja haastattelemaan kouluttajia sekä koulukseen osallistuneita vartijoita.


Lisätietoja ja ilmoittautumiset:

Kauppakeskuspäällikkö Tero Kormano

sähköposti: tero.kormano@citycon.fi

puh. 0400 532 104