Filter the listing by year
CITYCON OYJ    28.2.2019

Kauppakeskus IsoKristiinassa kävi viime vuonna 4,3 miljoonaa asiakasta ja sen myynnit olivat 88 miljoonaa euroa. Sekä kävijät ja että myynnit kasvoivat vuonna 2018 edelliseen vuoteen verrattuna.

Viime vuonna IsoKristiinan merkittävimmät uudet myymäläavaukset olivat nuorten muodin New...

CITYCON OYJ      25.1.2019

Trio on tärkeä paikka Lahden seudun nuorille, ja nuoret ovat tärkeitä asiakkaita Triolle. Kauppakeskuksen omistava Citycon haluaa siksi ottaa nuoret vielä entistä paremmin huomioon ja parantaa kanssakäymistä heidän kanssaan.

Triossa ovat aloittaneet työnsä kaksi nuorten omaa...

CITYCON OYJ  16.11.2018

Cityconin omistama ja suomalaistenkin hyvin tuntema Tallinnassa sijaitseva kauppakeskus Rocca al Mare täyttää tällä viikolla 20 vuotta. Kauppakeskuksen ympäristö muuttuu seuraavan kymmenen vuoden kuluessa täysin. Alueesta muodostuu nopeasti kehittyvän Länsi-Tallinnan sydän, kun...

CITYCON OYJ    11.10.2018

NCSC (Nordic Council of Shopping Centers) palkitsi vuosittaisessa gaalassaan Ison Omenan vuoden 2018 parhaana kauppakeskuksena Suomessa.

Kilpailun jury toteaa perusteluissaan: ”Tämän vuoden voittaja on erinomainen yhdistelmä toiminnallisuutta, innovatiivisuutta ja uudistumiskykyä....

CITYCON OYJ   Tiedote    9.10.2018 

Sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö SOSTE on myöntänyt Cityconille tämän vuoden SOSTE-palkinnon. Raadin mukaan Citycon on ollut edelläkävijä nuorten mukaan ottamisessa ja huomioimisessa kauppakeskusliiketoiminnassa.

”Nuorten tarpeiden huomioon ottaminen ostoskeskuksia...

CITYCON OYJ     4.9.2018

Kauppakeskusasioinnin syyt ovat monipuolistuneet. Moni tulee edelleen tekemään ostoksia, mutta yhä useammin kauppakeskuksiin tullaan ruokailemaan, kahvittelemaan, viettämään aikaa tai käyttämään palveluita.

Lahden Triossa käyvistä kaikista asiakkaista 21 prosenttia kertoo ruokailun...

CITYCON OYJ     29.8.2018

Trendikästä katumuotia tarjoava New Yorker -ketju avaa syksyllä kauppakeskus IsoKristiinassa uuden myymälän. Kyseessä on ketjun ensimmäinen avaus Lappeenrannan seudulla.

Noin 1000 neliömetrin laajuinen New Yorker -liike sijoittuu kauppakeskuksen ensimmäiseen kerrokseen,...

CITYCON OYJ   9.5.2018

Helsingissä sijaitsevan kauppakeskus Arabian tarjonta laajenee, kun kodinsisustamisen erikoisliike JYSK avaa siellä uuden myymälän loppuvuodesta 2018. Noin 1500 neliömetrin kokoinen myymälä sijoittuu kauppakeskuksen toiseen kerrokseen. JYSKin avauksen jälkeen kauppakeskuksen liiketilat...

CITYCON OYJ    8.5.2018

Cityconin kaikki kauppakeskukset sijaitsevat joukkoliikenneyhteyksien äärellä. Yhtiö haluaa edistää varsinkin pyöräilyä ja palvella yhä paremmin pyörällä kauppakeskuksiin saapuvia asiakkaita.

Kauppakeskuksiin rakennetaan lisää turvallisia ja säältä suojassa olevia...

CITYCON OYJ   7.5.2018

Cityconin omistamaan kauppakeskus Koskikeskukseen on huhtikuun aikana luotu oma äänimaailma. Kauppakeskuksen yleisissä tiloissa, parkkihallissa ja wc-tiloissa on omat, nimenomaan Koskikeskusta varten tuotetut äänimaisemat, jotka kukin sopivat tempoltaan ja tyyliltään juuri kyseiseen...

Pages

Tilaa

Tilaa tiedotteemme sähköpostiisi

Konsernitason pörssi- ja lehdistötiedotteet
Lehdistötiedotteet alueittain paikallisella kielellä

Saat automaattisesti julkaistut tiedotteet sähköpostiisi. Voit peruttaa tilauksen milloin tahansa. Tilauksen yhteydessä hyväksyt tietosuojaselosteemme