Ympäristöystävällinen ja tehokas tavaroiden ja jätteiden logistinen järjestelmä

Citycon haluaa edistää toimintapaikkojensa yhteisöjen uudelleenjärjestelyä, jonka perimmäisenä tavoitteena on saavuttaa vähä- tai nollapäästöinen yhteiskunta. Pääpaino on Cityconin hallinnoimien kiinteistöjen energiatehokkuudessa, mutta pyrimme jatkuvasti löytämään myös muita vaikuttamiskeinoja. Innovatiivisten logististen ratkaisujen kokeileminen ja testaaminen on uusi aluevaltaus tässä kokonaisuudessa.

Norjalaisessa Askerin kunnassa sijaitsevassa Trekanten-kauppakeskuksessa tutkitaan uusia konsepteja ja toteutetaan pilottihanke, jossa selvitetään, miten erilaiset logistiset ratkaisut voivat osaltaan pienentää kasvihuonekaasupäästöjä, parantaa ilmanlaatua paikallisesti ja vähentää tavaraliikenteen aiheuttamaa melusaastetta. Tutkimus toteutetaan Trekanten-kauppakeskuksen kehitys- ja laajennushankkeen yhteydessä ja siihen osallistuvat Cityconin lisäksi kunta, vuokralaiset, logistiikkapalveluiden tarjoajat ja jätehuolto.

Citycon tahtoo kehittää uuden, Norjan oloihin soveltuvan konseptin yhdessä Askerin kunnan ja kaupunkien rahtikuljetuksista vastaavien suurten logistiikkatoimijoiden kanssa. Norjassa on paljon pieniä kaupunkeja ja kaupunkikeskuksia suurten kaupunkien reunamilla. Oslon laitamilla sijaitseva Asker on juuri tällainen. Hankkeessa selvitellään mahdollisuutta luoda paikallisia rahtikeskuksia, joissa kuormat puretaan suurista kuorma- ja yhdistelmäajoneuvoista ja lastataan vähäpäästöisiin tai kokonaan päästöttömiin ajoneuvoihin, joilla tavarat kuljetetaan kaupungin keskustaan. Tavoitteena on myös tehdä pilottikokeiluja. Lisäksi hankkeessa selvitellään toimitusaikojen optimointia siten, että liikenneruuhkat voitaisiin välttää, kuljetuksen viimeisen vaiheen teknologiaa, vähäpäästöisten ajoneuvojen käyttöä (esimerkiksi sähköautot ja itsestään kulkevat ajoneuvot) ja ajoneuvojen optimaalista kokoa.

Lue lisää Cityconista ja vastuullisuudesta