CITYCON OYJ   Lehdistötiedote    9.3.2016

Citycon on käynnistänyt kauppakeskustensa laajamittaisen BREEAM In-Use –sertifioinnin. Yhteensä 16 Cityconin omistamaa ja neljä yhtiön hallinnoimaa kauppakeskusta on saanut BREEAM In-Use -sertifikaatin. Norjassa Cityconin omistamia sertifioituja kauppakeskuksia on kahdeksan, Suomessa neljä, Ruotsissa kolme ja Virossa yksi. BREEAM In-Use -kohteet muodostavat arvolla laskettuna nyt 55 prosenttia Cityconin omistamasta kiinteistökannasta. Cityconilla on nyt Pohjoismaiden suurin ympäristösertifioitu kauppakeskusportfolio.

Sertifiointityö jatkuu edelleen ja vuoteen 2017 mennessä tavoitteena on ulottaa BREEAM In Use -sertifiointi kattamaan 75 prosenttia Cityconin kiinteistöistä. Norjaan on tulossa jo tämän kevään aikana kahdeksan uutta sertifioitua kohdetta.

”BREAAM In-Use -sertifikaatit antavat meille kattavan yleiskuvan kiinteistökantamme ympäristöystävällisyydestä sekä mahdollisista kehityskohteista. Sertifikaattien avulla pääsemme vertaamaan itseämme toimialan parhaisiin käytäntöihin ja samalla kehittämään omia kiinteistöjen huoltokäytäntöjämme”, Cityconin sijoitusjohtaja Nils Styf sanoo.

Citycon saa tunnustusta muun muassa kauppakeskusten sijainnista, sillä kaikki yhtiön kauppakeskukset sijaitsevat tiiviissä yhdyskuntarakenteessa, erinomaisten joukkoliikenneyhteyksien äärellä. Keskeinen sijainti on myös yksi tärkeimpiä Cityconin kiinteistökannan omistamisen ja hankinnan kriteereitä.

Jätehuolto on erinomaisella tasolla Cityconin kauppakeskuksissa, niissä on hyvin toimivat jätetilat ja laajat kierrätysmahdollisuudet. Kauppakeskuksissa on toteutettu myös innovatiivisia ratkaisuja, esimerkiksi Kista Galleriassa Tukholmassa hyödynnetään kauppakeskuksen ravintolamaailman biojätettä bussien polttoaineena. Paikallisbussit ajavat sen voimalla joka kuukausi noin 12 000 kilometriä.

Citycon on myös lisännyt uusiutuvan energian käyttöä ja pienentänyt samalla hiilijalanjälkeään. Viime vuonna Citycon osti vihreää sähköä yli 100 gigawattituntia. Tampereen Koskikeskuksessa käytetään viereisestä Tammerkoskesta saatavaa lämpö- ja jäähdytysenergiaa. Tämä säästi kauppakeskuksen lämpöenergian ostotarvetta 30 prosentilla vuonna 2015. Ruotsissa sijaitsevassa Jakobsbergs Centrumissa otetaan käyttöön maalämpölaitos vuoden 2016 aikana, jolloin kauppakeskuksen jäähdytys ja lämmitys perustuvat lähes kokonaan maalämpöön.

Citycon toteuttanut jo monen vuoden ajan kiinteistökehityshankkeensa ympäristösertifikaattien periaatteiden mukaisesti ja myös hakenut kaikille merkittäville hankkeilleen sertifikaatit. Käytön aikaiset sertifikaatit ovat jatkoa tälle vastuullisuusstrategialle, joka tähtää kiinteistöjohtamisen jatkuvaan kehittämiseen.

BREAAM In-Use –sertifioidut kauppakeskukset

Norja (Cityconin omistamat kauppakeskukset): Glasshuspassasjen, Liertoppen, Kremmertorget, Kolbotn torg, Lietorvet, Kongssenteret, Sjøsiden ja Heiane

Norja (Cityconin hallinnoimat kauppakeskukset): Stadionparken, City Syd, Markedet ja Torvbyen

Suomi: Iso Omena, Koskikeskus, Myyrmanni ja Trio

Ruotsi: Kista Galleria, Liljeholmstorget Galleria ja Jakobsbergs Centrum

Viro: Rocca al Mare

Helsinki 9.3.2016

CITYCON OYJ

Lisätiedot:

Johanna Kivelä, vastuullisuusanalyytikko
Puhelin 040 761 1577
johanna.kivela@citycon.com

Nils Styf, sijoitusjohtaja
Puhelin +46 733 506 039
nils.styf@citycon.com


Citycon Oyj
(Nasdaq Helsinki: CTY1S) on päivittäistavaravetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä lähes 5 miljardia euroa ja sen osakkeiden markkina-arvo on noin 2 miljardia euroa. Lisätietoa Cityconista: www.citycon.fi

Download images