CITYCON OYJ   Lehdistötiedote 8.7.2020

Cityconin kauppakeskusten kävijämäärät kehittyivät positiivisesti koronapandemiasta seuranneista poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta. Kävijämäärät viikolla 27 olivat kaiken kaikkiaan yli 90 prosenttia vuodentakaisesta kävijämäärästä. Norjassa kävijämäärät olivat 105 prosenttia vuodentakaisesta kävijämäärästä, näin ollen ylittäen vuoden takaisen tason. Myös Virossa nähtiin hienoinen kasvu verrattuna edellisen vuoden kävijämääriin.

“On rohkaisevaa nähdä enemmän asiakkaita kauppakeskuksissamme Norjassa kuin edellisenä vuonna ja kaikkien maiden olevan palaamassa normaaleihin kävijämäärätasoihin, jotka ovat verrattavissa kävijämääriin ennen koronapandemiaa. Liiketoimintamallimme on osoittautunut vahvaksi jopa koronakriisin aikana", toteaa Cityconin toimitusjohtaja F. Scott Ball.

Lisätietoja:

Sanna Yliniemi
Kauppakeskustoiminnoista vastaava johtaja
Puhelin 041 456 3421
sanna.yliniemi@citycon.com

Citycon on päivittäistavarakauppavetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä noin 4,4 miljardia euroa. Citycon on markkinajohtaja Suomessa ja se on markkinajohtajien joukossa Norjassa, Ruotsissa ja Virossa ja sillä on jalansija Tanskan markkinoilla.

www.citycon.com/fi