Citycon Oyj Tiedote 4.11.2022

Maaliskuussa avattu kaupunkikeskus Lippulaiva on voittanut Vuoden kauppakeskusteko 2022 -kilpailun vastuullisuussarjan. Voitto heltisi lähialueiden perheiden ja nuorten osallistamisesta keskuksen kehittämiseen jo rakennusvaiheessa.

Citycon on panostanut jo Lippulaivan rakennusvaiheesta lähtien sosiaaliseen vastuuseen ja kaupunkilaisten osallistamiseen. Lippulaivalla on Espoonlahdessa oma kummiluokka, jota on tavattu säännöllisesti jo keskuksen ideoinnista alkaen. Kummiluokka on esimerkiksi suunnitellut keskuksen kirjaston kierrätysastioiden ulkonäön.

Lippulaiva on myös osallistanut alueen nuoria Nuorten Palvelu ry:n kanssa ja kartoittanut nuorten toiveita keskukselta. Osallistamisen myötä paikalliset nuoret ovat päässeet vaikuttamaan esimerkiksi keskuksen oleskelualueisiin ja pohtimaan tulevia järjestyssääntöjä. Tämänkaltainen sosiaalinen vastuullisuus auttaa alueen yhteisöllisyyttä ja tukee vastuullisuutta laajasti.

”Lippulaivan projektilla on myös noin 30 paikallista kummiperhettä. Näitä espoonlahtelaisia perheitä olemme tavanneet yhteisen ideoinnin ja esimerkiksi työmaavierailuiden merkeissä, ja ryhmällä on myös oma Facebook-ryhmä kuulumisten vaihtoa varten”, kertoo keskuspäällikkö Karoliina Hurmerinta.

Asukkaat suunnitelmallisesti mukana Lippulaivan kehittämisessä

Lippulaiva on alueen asukkaille paitsi arjen palveluiden tarjoaja myös tärkeä kohtaamispaikka. Keskuksen vaikutusalueella asuu noin 100 000 ihmistä, ja väestömäärän arvioidaan kasvavan lähivuosina tuntuvasti. Keskuspäällikkö Karoliina Hurmerinta korostaa, että paikalliset asukkaat on aidosti haluttu huomioida jo keskuksen kehitysvaiheesta lähtien.

”Vastuullisuutta pidetään usein ympäristöön tai kapeammin vain energiaan liittyvänä aiheena. Sosiaalinen vastuu ja yhteisön huomioiminen ovat kuitenkin yhtä merkittävä osa vastuullista toimintaa ja siksi olemme tehneet konkreettisia tekoja jo keskuksemme kehitysvaiheessa”, Karoliina Hurmerinta toteaa ja jatkaa:

”Lippulaiva lukeutuu niihin harvinaisiin suomalaisiin kauppakeskushankkeisiin, jossa paikallisia asukkaita ja erityisesti nuoria on otettu käytännönläheisesti ja suunnitelmallisesti mukaan keskuksen kehittämiseen.”

Kilpailun tuomaristo arvosti perusteluissaan muun muassa jo Lippulaivan rakennushankkeen aikana tehtyä oikeaa ja aitoa osallistamista, pitkäjänteistä työtä lasten ja nuorten parissa sekä lähialueen yhteisöllisyyden tukemista.

Vuoden kauppakeskusteko 2022 -kilpailussa palkittiin vuonna 2021 toteutettuja tekoja. Kilpailussa oli neljä sarjaa, joihin osallistui yhteensä 24 kauppakeskustekoa ympäri Suomea. Cityconin keskuksista kilpailussa kunniamaininnan saivat lisäksi Koskikeskus vuokralaisten ja asiakkaiden tyytyväisyyden kehittämisestä sekä Iso Omena osallistumisestaan Clear Channelin ja Mall Voicen toteuttamaan sound & motion -kampanjaan yhdessä muiden pääkaupunkiseudun suurten kauppakeskusten kanssa.

Lisätietoja:

Karoliina Hurmerinta, keskuspäällikkö

Puhelin 020 766 4532

karoliina.hurmerinta@citycon.com

Citycon on johtava monikäyttöisten kaupunkikeskusten omistaja, kehittäjä ja hallinnoija. Keskeisillä kaupunkialueilla sijaitsevissa keskuksissamme vähittäiskauppa, toimistotilat ja asuminen yhdistyvät hyvin toimiviin liikenneyhteyksiin. Olemme sitoutuneet kestävään kiinteistönhoitoon, ja hallinnoimamme kiinteistöomaisuuden arvo Pohjoismaissa on yhteensä noin 4,5 miljardia euroa. Päivittäistavarahyödykkeitä, terveydenhuollon palveluita sekä muita palveluita tarjoavat keskuksemme vastaavat asiakkaidemme jokapäiväisiin tarpeisiin.

Cityconilla on investointitason luottoluokitukset Moody’s:lta (Baa3) ja Standard & Poor’s:lta (BBB-). Cityconin osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.

www.citycon.com/fi           

Download images