CITYCON OYJ Tiedote 9.5.2022

Cityconin ensimmäiset vuokra-asunnot valmistuvat Lippulaivan yhteyteen joulukuussa, ja niiden vuokraaminen käynnistyy tiistaina 10. toukokuuta. Kyseessä on Cityconin historiassa ensimmäinen kerta, kun yritys rakennuttaa omaa vuokra-asuntotuotantoa. Asuinkerrostalojen rakentaminen tukee Cityconin strategiaa luoda monikäyttöisiä kaupunkikeskuksia sekä tiivistää kaupunkiympäristöä keskusten yhteydessä.

Lippulaivan välittömään yhteyteen rakennetaan kaikkiaan kahdeksan asuinkerrostaloa, joihin tulee yhteensä 564 asuntoa. Citycon rakennuttaa taloista kuusi, joista neljän asuinkerrostalon rakentaminen on käynnissä ja kahden vuokrakerrostalon rakentaminen aloitetaan myöhemmin. Lisäksi kahden asuinkerrostalon rakennusoikeus on myyty rakennusyhtiö Hausialle.

Lippulaivan luoteispäätyyn rakennettavista vuokrakerrostaloista ensimmäinen, johon tulee 117 asuntoa, valmistuu tämän vuoden joulukuussa, ja asuntojen vuokraus käynnistyy tiistaina 10. toukokuuta. Kaikkiaan bussiterminaalin päälle nousee neljä 4–14-kerroksista vuokrakerrostaloa, joihin valmistuu noin 275 asuntoa. Loput kolme vuokrataloa valmistuvat vuoden 2023 alussa. Rakenteilla olevien asuinkerrostalojen rakennusyhtiönä toimii Skanska, joka vastasi myös Lippulaivan kauppakeskusosan rakentamisesta.

Cityconin vuokrakerrostalojen sijainti on ainutlaatuinen lähellä palveluita, luontoa ja merta, ja ylimpien kerrosten asunnoista on huikea merinäköala. Lippulaiva kuten myös rakennettavat asuinkerrostalot lämpiävät ja viilenevät geoenergialla, sillä keskuksen alla on Euroopan suurin liikerakennuksen yhteyteen sijoittuva geoenergialaitos. Asuinnoissa geoenergiaratkaisu näkyy lämpöpattereiden puuttumisena, mikä tuo pienempiinkin asuntoihin väljyyttä.

Cityconin Lippulaivan yhteyteen rakennettavat asunnot ovat vuokrattavissa Newsecin kodisto.fi-palvelun lisäksi suurimmista verkkovuokrauspalveluista. Citycon on tehnyt Newsec Property Asset Management Finlandin kanssa palvelusopimuksen asuntojen vuokrauksesta, isännöinnistä, vuokravalvonnasta, taloushallinnosta ja vuokralaisten asukaspalveluista. Newsec on Ruotsissa vuonna 1994 perustettu kiinteistöalan asiantuntijayritys, joka hoitaa Suomessa valtakunnallisesti yhteensä 31 000 vuokra-asunnon kantaa.

”Olemme iloisia, että Cityconin palvelutarve vastasi Newsecin vahvaa asuntoliiketoiminnan konseptia, jolla tuotamme omistajalle kokonaispalveluna kaikki vuokra-asuntojen hallintaan liittyvät palvelut ja prosessit. Lippulaiva on lisäksi kohteena erinomainen kaikilla mittareilla pärjäämään kiristyneessä vuokramarkkinassa”, toteaa Newsecin asuntoliiketoiminnasta vastaava johtaja Risto Mustaniemi.

Asunnot herättäneet jo paljon kiinnostusta

Lippulaiva on Cityconin ensimmäinen kehityshanke, jonka yhteyteen rakennutetaan asuinkerrostaloja. Kerrostalojen rakentaminen tukee Cityconin strategiaa luoda monikäyttöisiä kaupunkikeskuksia, jossa asunnot, toimistot, vähittäiskauppa sekä monipuolinen palvelutarjonta yhdistyvät hyvin toimiviin liikenneyhteyksiin.

”Lippulaiva on erinomainen esimerkki strategiamme toteutuksesta. Lippulaiva on ainutlaatuinen ja monipuolinen kaupunkikeskus, johon sijoittuu liikkeiden lisäksi paljon erilaisia palveluja ja toimintoja. Se toimii myös liikenteen solmukohtana, sillä Espoonlahden metroasema ja bussiterminaali sijaitsevat keskuksen yhteydessä. Uudet vuokra-asuntomme ovatkin jo ennakkoon herättäneet runsaasti mielenkiintoa ja olemme saaneet ennen vuokrauksen alkamista runsaasti yhteydenottoja”, kertoo Cityconin liiketoimintajohtaja Mari Laaksonen.

Maaliskuun lopussa avattu kaupunkikeskus Lippulaiva on voimakkaasti kasvavan Suur-Espoonlahden alueen vahva lähipalveluiden keskus, johon sijoittuu noin 100 erilaista liikettä, kahviloita ja ravintoloita sekä yksityisiä ja julkisia palveluita. Lippulaivan painopiste on vahvassa ruokakaupan ja arjen asioinnin tarjonnassa, ja se pitää sisällään yhden pääkaupunkiseudun suurimmista ruokakaupan keskittymistä. Ankkurivuokralaisia ovat muun muassa Espoonlahden aluekirjasto, päiväkoti Pilke Pikku purtilo, kuntokeskus Elixia, K-Supermarket, Prisma, Lidl ja Tokmanni.

Lisätietoja:

Mari Laaksonen, liiketoimintajohtaja
Puhelin 020 766 4434
mari.laaksonen@citycon.com

Risto Seppo, kiinteistökehitysjohtaja

Puhelin 045 657 8990

risto.seppo@citycon.com

Risto Mustaniemi, Head of Residential Properties Management, Newsec
Puhelin 0400 410 119
risto.mustaniemi@newsec.fi

Citycon on johtava monikäyttöisten kaupunkikeskusten omistaja, kehittäjä ja hallinnoija. Keskeisillä kaupunkialueilla sijaitsevissa keskuksissamme vähittäiskauppa, toimistotilat ja asuminen yhdistyvät hyvin toimiviin liikenneyhteyksiin. Olemme sitoutuneet kestävään kiinteistönhoitoon, ja hallinnoimamme kiinteistöomaisuuden arvo Pohjoismaissa on yhteensä noin 4,5 miljardia euroa. Päivittäistavarahyödykkeitä, terveydenhuollon palveluita sekä muita palveluita tarjoavat keskuksemme vastaavat asiakkaidemme jokapäiväisiin tarpeisiin.

Cityconilla on investointitason luottoluokitukset Moody’s:lta (Baa3) ja Standard & Poor’s:lta (BBB-). Cityconin osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.

www.citycon.com/fi

Download images