CITYCON  OYJ  Lehdistötiedote  11.8.2016 klo 11.30

Espoon Matinkylässä sijaitsevan kauppakeskus Ison Omenan laajennuksen ensimmäinen vaihe avattiin tänään. Ensimmäisessä, nyt valmistuneessa osassa on uutta liiketilaa 27 000 neliömetriä. Laajennuksen toinen vaihe sisältäen 13 000 neliömetriä lisätilaa avautuu huhtikuussa 2017.

Koko laajennushankkeen valmistumisen jälkeen 2017 Isossa Omenassa on vuokrattavaa pinta-alaa yli 100 000 neliömetriä ja siellä toimii yli 200 erilaista liikettä, ravintolaa sekä palvelua. Iso Omena nousee Suomen suurimpien kauppakeskusten joukkoon. Ensimmäisessä vaiheessa avautuu yhteensä noin 60 uutta liikettä, ravintolaa ja palvelua ja toisessa vaiheessa vielä 40 lisää. Vuokralaisten kiinnostus Ison Omenan tiloja kohtaan on ollut vahvaa, ja laajennuksen ensimmäisen osan tiloista on vuokrattu jo 95 prosenttia.

Laajennuksen myötä erityisesti Ison Omenan muodin, viihtymisen, ravintoloiden ja palveluiden tarjonta kasvaa selvästi. Ensimmäisessä vaiheessa avaavat esimerkiksi Superdry, BikBok, Brothers, Gina Tricot, Carlings, Björn Borg, Peak Performance ja Efva Attling. H&M avaa uuden 3000 neliömetrin laajennetun liikkeen Ison Omenan uuteen osaan.

Yksi laajenevan Ison Omenan erikoisuuksia on monipuolinen M.E.E.T (meet, eat, enjoy, together) ravintolamaailma, josta tulee ainutlaatuinen Suomen kauppakeskusten joukossa. Kahdessa vaiheessa nyt ja keväällä 2017 avattavasta M.E.E.T:stä löytyy valmiina noin 40 erilaista ravintolaa. Ison Omenan ravintolamaailmalle vertailukohta on tarjonnan monipuolisuuden kannalta Helsingin keskustassa. Uusina ravintoloina siellä avaavat nyt elokuussa muun muassa artesaanipastaa tarjoava Makaronitehdas, pihviravintola Goodwin, meksikolaistyylinen Eatos ja viikinkiravintola Harald. Myös Ison Omenan kahvilatarjonta lisääntyy; uusia toimijoita ovat esimerkiksi La Torrefazione, Choco lab ja The Choux company.

Ison Omenan kolmannessa kerroksessa avautuu Espoon kaupungin palvelutori, joka on aivan uudenlainen julkisten palveluiden konsepti. Palvelutorin 6 000 neliömetrin yhteiseen tilaan sijoittuvat muun muassa kirjasto ja terveyskeskus sekä muita julkisia palveluita. Julkisten palveluiden ja terveydenhuollon saavutettavuus paranee entisestään laajennettujen aukioloaikojen ja parempien liikenneyhteyksien myötä.

Keväällä 2017 avautuvat seitsemän salin Finnkinon elokuvateatteri, Zara ja runsas valikoima erilaisia ravintoloita sekä lapsiperheille suunnattuja liikkeitä ja palveluita. Silloin avautuu myös päivittäistavarakauppa Lidl, joka sijoittuu Ison Omenan nykyisten vahvojen ruokakauppojen Prisman ja keväällä 2016 uudistetun Citymarketin kanssa samaan tasoon.

”Ison Omenan tarjonta on Suomessa ainutlaatuinen. Vahvan muodin ja muun erikoiskaupan kokonaisuuden lisäksi täältä löytyy monipuolinen kattaus ravintoloita, viihtymistä ja julkisia sekä yksityisiä palveluita. Kauppakeskuksen laajennushankkeessa korostuvat arkkitehtuurin sekä valittujen rakennusmateriaalien laadukkuus. Iso Omena tarjoaa paljon muutakin kuin ostamista, se tarjoaa lähiyhteisönsä ihmisille viihtyisän ajanvietto- ja kohtaamispaikan”, Cityconin kaupallinen johtaja Sanna Yliniemi sanoo.

Ison Omenan alapuolelle sijoittuvat Länsimetron ensimmäisen vaiheen pääteasema ja liityntäbussiliikenteen terminaali. Ne vahvistavat entisestään Ison Omenan roolia koko eteläisen Espoon vahvana liikenteellisenä solmukohtana, jonka läpi kulkee päivittäin 35 000 matkustajaa. Erinomaisten joukkoliikenneyhteyksien lisäksi Isosta Omenasta löytyy 3 000 pysäköintipaikkaa henkilöautoille.

Kauppakeskus Ison Omenan laajennushankkeelle on myönnetty LEED® Platina -tason ympäristösertifikaatti, joka on korkein mahdollinen ympäristöluokitus.

Citycon Ison Omenan ainoaksi omistajaksi

Ison Omenan laajennuksen ensimmäisen vaiheen osalta Cityconilla oli hankkeessa sijoittajakumppanina 50 prosentin osuudella NCC Property Development. Aiemmin tehdyn sopimuksen mukaisesti Citycon osti NCC Property Developmentin osuuden noin 80 miljoonalla eurolla. Citycon omistaa nyt kauppakeskus Ison Omenan kokonaisuudessaan.

”Cityconin strategiana on keskittyä kasvavien kaupunkien keskustoissa sijaitsevien kauppakeskuksien omistamiseen ja johtamiseen. Ison Omenan sijainti on erinomainen; Espoon Matinkylä on merkittävä joukkoliikenteen solmukohta, jossa on erittäin vahva ostovoima ja se on yksi suomen nopeimmin kasvavista alueista. Iso Omena täyttääkin erinomaisesti kaikki Cityconin investointikriteerit ja sen odotetaan jatkavan vahvaa kasvuaan myös tulevaisuudessa”, Cityconin sijoitusjohtaja Nils Styf sanoo.  

Helsinki 11.8.2016

CITYCON OYJ

Lisätiedot:

Sanna Yliniemi, kaupallinen johtaja
Puhelin 041 456 3421
sanna.yliniemi@citycon.com

Nils Styf, sijoitusjohtaja
Puhelin: +46 733 506 039
nils.styf@citycon.com

Citycon Oyj (Nasdaq Helsinki: CTY1S) on päivittäistavaravetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä 4,7 miljardia euroa ja sen osakkeiden markkina-arvo on lähes 2 miljardia euroa. Lisätietoa Cityconista: www.citycon.fi

Download images