Citycon myy kaksi kauppakeskusta Suomessa

CITYCON OYJ   Sijoittajauutinen   13.6.2019 klo 9.00

Citycon on allekirjoittanut sopimuksen, jolla se myy kaksi kauppakeskusta Suomessa noin 77 miljoonalla eurolla pohjoismaiselle kiinteistösijoittajalle NREP:lle. Sopimuksen mukaan Citycon myy kauppakeskus Arabian Helsingissä ja kauppakeskus Duon Tampereella. Kauppahinta on linjassa kohteiden viimeisimpään IFRS:n mukaiseen käypään arvoon. Kaupan odotetaan toteutuvan Q2/2019 aikana.

”Tämä divestointi noudattaa Cityconin strategiaa, jonka mukaisesti keskitymme suurempiin urbaaneihin päivittäistavaravetoisiin kauppakeskuksiin Pohjoismaissa. Käytämme divestoinnista saadut varat taseen vahvistamiseen ja käynnissä olevien kehitys- ja laajennushankkeiden rahoitukseen. Tämä divestointi on myös osoitus siitä, että kiinteistösijoittajat ovat kiinnostuneita Pohjoismaisista vähittäiskaupan kiinteistöistä, joilla on hyvä vuokralaiskanta”, Cityconin toimitusjohtaja F. Scott Ball kertoo.

Espoo 13.6.2019


CITYCON OYJ


Lisätiedot:
Eero Sihvonen
Talous- ja varatoimitusjohtaja
Puhelin 050 557 9137
eero.sihvonen@citycon.com

Mikko Pohjala
Sijoittajasuhde- ja viestintäjohtaja
Puhelin 040 838 0709
mikko.pohjala@citycon.com

Citycon on päivittäistavarakauppavetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä noin 4,5 miljardia euroa. Citycon on markkinajohtaja Suomessa ja se on markkinajohtajien joukossa Norjassa, Ruotsissa ja Virossa ja sillä on jalansija Tanskan markkinoilla.

Cityconilla on investointitason luottoluokitukset Moody's:lta (Baa3) ja Standard & Poor's:lta (BBB-). Citycon Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinkiin.

www.citycon.com/fi

Tilaa

Tilaa tiedotteemme sähköpostiisi

Konsernitason pörssi- ja lehdistötiedotteet
Lehdistötiedotteet alueittain paikallisella kielellä

Saat automaattisesti julkaistut tiedotteet sähköpostiisi. Voit peruttaa tilauksen milloin tahansa. Tilauksen yhteydessä hyväksyt tietosuojaselosteemme