CITYCON OYJ   Sijoittajauutinen   24.8.2017 klo 17.05

Citycon Finland Oy (”Citycon”) ja Cerberus Capital Management, L.P. (”Cerberus”) ilmoittivat tänään allekirjoittaneensa sopimuksen, jonka mukaan Citycon myy kauppakeskus Espoontorin, Tikkurin, Myllypuron Ostarin, Martinlaakson Ostarin ja Jyväskylän Forumin Cerberuksen sivuliikkeelle, yhdelle maailman johtavimmista yksityisistä sijoitusyhtiöistä, yhteensä noin 167 miljoonalla eurolla. Kauppahinta on lähellä kohteiden IFRS:n mukaista käypää arvoa ja sitä tarkistetaan kauppakirjassa mainituin ehdoin kaupan täytäntöönpanon yhteydessä, minkä odotetaan tapahtuvan marraskuussa.

Kauppakeskuksista neljä sijaitsee pääkaupunkiseudulla sekä yksi Jyväskylässä ja yhteensä niiden vuokrattava pinta-ala on noin 61 000 neliömetriä.

”Tämä transaktio on luontainen askel kehittää Cityconin pohjoismaista portfoliota ja keskittyä suurempiin urbaaneihin päivittäistavaravetoisiin kauppakeskuksiin. Käytämme divestoinneista saadut tuotot kehitys- ja laajennushankkeisiin sekä taseen vahvistamiseen,” kertoo Marcel Kokkeel, Cityconin toimitusjohtaja.

Cityconin 13.7.2017 ilmoittamat tulevaisuuden näkymät koskien operatiivista liikevoittoa (Direct operating profit), operatiivista tulosta (EPRA Earnings) ja osakekohtaista operatiivista tulosta (EPRA EPS, basic) pysyvät muuttumattomina.

”Sen lisäksi, että Cerberus on suurin sijoittaja eurooppalaisiin kiinteistölainoihin, olemme investoineet yli 5 miljardia euroa kiinteistöihin ympäri Eurooppaa,” kertoo Lee Millstein, Cerberuksen globaali kiinteistöjohtaja. ”Olemme iloisia voidessamme laajentaa suoria kiinteistösijoituksiamme Euroopassa investoimalla Suomen markkinoille tällä hankinnalla. Nämä monikäyttöiset kiinteistöt ovat sijainniltaan tärkeillä ja hyödyllisillä alueilla, ja voivat toimia ankkurikiinteistöinä tulevissa kehityshankkeissa. Kiinteistöillä on hyvä markkina-asema hyötyäkseen vähittäismyynnin vakaasta kasvusta Suomessa.”

JLL on toiminut transaktiossa Cityconin neuvonantajana.


CITYCON OYJ


Lisätiedot:
Eero Sihvonen
Talous- ja varatoimitusjohtaja
Puh. 050 557 9137
eero.sihvonen@citycon.com

Liz Micci tai Andrew Johnson, Cerberus Capital Management, L.P.
Puh. +646-495-2700
lmicci@gpg.com tai ajohnson@gpg.com

Tietoa Citycon Oyj:stä

Citycon Oyj (Nasdaq Helsinki: CTY1S) on päivittäistavaravetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä 5 miljardia euroa ja sen osakkeiden markkina-arvo on 2 miljardia euroa. Lisätietoa Cityconista: www.citycon.fi 

Tietoa Cerberus Capital Management, L.P.:stä

Cerberus Capital Management, L.P. on perustettu vuonna 1992 ja on yksi maailman johtavista yksityisistä sijoitusyhtiöistä. Cerberuksen hallinnoiman sijoitusomaisuuden arvo on yli 30 miljardia Yhdysvaltain dollaria sijoitettuna kolmeen toisiaan täydentävään liiketoiminta-alueeseen: pääomasijoittaminen; maailmanlaajuiset luottovaihtoehdot (jotka sisältävät järjestämättömiä lainoja, yritys- ja ongelmalainoja, asuntolainavakuudellisia arvopapereita ja suoraa lainanantoa); ja kiinteistösijoittaminen. Cerberuksella on pääkonttori New York City:ssä ja sivuliikkeitä sekä neuvonantajia Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Aasiassa, jotka paikallisuudellaan mahdollistavat sijoittamisen moniin eri omaisuusluokkiin maailmanlaajuisesti.