CITYCON OYJ     Pörssitiedote     22.3.2017 klo 15.58

Citycon Oyj:n hallitus on tänään varsinaisen yhtiökokouksen 2017 sille antaman valtuutuksen perusteella päättänyt, että yhtiön kertyneistä voittovaroista jaetaan osinkoa 0,01 euroa osakkeelta ja sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta jaetaan pääoman palautusta 0,0225 euroa osakkeelta. Osinko ja pääoman palautus maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingon ja pääoman palautuksen täsmäytyspäivänä 24.3.2017 merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinko ja pääoman palautus maksetaan 31.3.2017.

Aiemmin samana päivänä, 22.3.2017, pidetty Cityconin varsinainen yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään harkintansa mukaan osingon ja pääoman palautuksen jakamisesta. Valtuutuksen perusteella jaettavan osingon määrä on enintään 0,01 euroa osakkeelta ja jaettavan pääoman palautuksen määrä on enintään 0,12 euroa osakkeelta. Ellei hallitus perustellusta syystä päätä toisin, valtuutuksen perusteella jaetaan osinkoa ja/tai pääoman palautusta neljä kertaa valtuutuksen voimassaoloaikana. Valtuutus on voimassa vuoden 2018 varsinaisen yhtiökokouksen alkuun asti.

31.3.2017 maksettavan varojenjaon jälkeen Cityconin hallituksen jäljellä oleva valtuutus on 0,0975 euroa osakkeelta. 

Helsinki, 22.3.2017

CITYCON OYJ

Lisätiedot:
Marcel Kokkeel, toimitusjohtaja
Puhelin 040 154 6760
marcel.kokkeel@citycon.com  

Eero Sihvonen, varatoimitus- ja talousjohtaja
Puhelin 050 557 9137
eero.sihvonen@citycon.com 


Citycon Oyj (Nasdaq Helsinki: CTY1S) on päivittäistavaravetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä noin 5 miljardia euroa ja sen osakkeiden markkina-arvo on yli 2 miljardia euroa. Lisätietoa Cityconista: www.citycon.fi