CITYCON OYJ  Pörssitiedote  13.3.2019 klo 17:25

Citycon Oyj:n varsinainen yhtiökokous päätti tänään 13.3.2019 yhtiön osakkeiden lukumäärän vähentämisestä osakepääomaa alentamatta siten, että jokaiset viisi yhtiön osaketta yhdistetään yhdeksi osakkeeksi. Osakkeiden yhdistämisen johdosta hallitus on tänään päättänyt muuttaa yhtiön osakepohjaisia kannustinjärjestelmiä (”LTI Ohjelmat”) siten, että niissä huomioidaan osakkeiden yhdistäminen yllä mainitussa suhteessa.

Hallitus päätti tehdä seuraavat keskeiset osakkeiden yhdistämisen rekisteröinnistä alkaen voimaan tulevat muutokset koskien LTI Ohjelmia ja niiden osallistujia (kuten LTI Ohjelmien ehdoissa on määritelty) kunkin LTI Ohjelman ehtojen mukaisesti. Osakkeiden yhdistämisen rekisteröinti tapahtuu viimeistään arviolta 18.3.2019.

Ehdollinen osakepalkkiojärjestelmä 2018–2020

Kunkin osallistujan osakeomistusvelvollisuuden alaisten osakkeiden lukumäärä (kuten ehdollisen osakepalkkiojärjestelmän 2018–2020 ehdoissa on määritelty) sitouttamisjaksolle 2018–2019 jaetaan viidellä ja pyöristetään tarvittaessa alaspäin lähimpään kokonaiseen osakkeeseen, jotta lukumäärä vastaisi osakkeiden yhdistämisen vaikutusta. Uusi palkkioiden enimmäismäärä yhteensä (osakkeiden yhdistämisen rekisteröimisen jälkeen) vastaa sitouttamisjakson 2018–2019 osalta yhteensä enintään noin 40 000 Cityconin osakkeen arvoa ja sitouttamisjakson 2019–2020 osalta yhteensä enintään noin 21 300 Cityconin osakkeen arvoa, lukuun ottamatta rahana maksettavaa osuutta, jolla katetaan palkkiosta aiheutuvat verot ja veronluonteiset maksut.

Toimitusjohtajan sitouttava osakepalkkiojärjestelmä 2018–2021, sitouttava osakepalkkiojärjestelmä 2018–2020, osakepalkkiojärjestelmä 2015 ja sitouttava osakepalkkiojärjestelmä 2015

Tällä hetkellä maksamatta olevien palkkioiden enimmäismäärä yhteensä kunkin yllä mainitun LTI Ohjelman osalta jaetaan viidellä, minkä johdosta uusi enimmäismäärä yhteensä (osakkeiden yhdistämisen rekisteröimisen jälkeen) vastaa toimitusjohtajan sitouttavan osakepalkkiojärjestelmän 2018-2021 osalta noin 120 000 osakkeen arvoa, sitouttavan osakepalkkiojärjestelmän 2018–2020 osalta noin 40 000 osakkeen arvoa, osakepalkkiojärjestelmän 2015 osalta noin 274 877 osakkeen arvoa (ansaintajaksolle 2017–2019) ja sitouttavan osakepalkkiojärjestelmän 2015 osalta noin 140 000 osakkeen arvoa.

Kunkin yllä mainitun LTI Ohjelman osalta allokoitujen osakkeiden lukumäärä, joita ei ole vielä maksettu osallistujille palkkiona, jaetaan viidellä ja pyöristetään tarvittaessa ylöspäin lähimpään kokonaiseen osakkeeseen.

Muutokset entisen toimitusjohtajan kertakorvauksiin

Yhtiön entinen toimitusjohtaja Marcel Kokkeel on irtisanomissopimuksensa perusteella oikeutettu saamaan 100 000 Cityconin osaketta kertakorvauksena. Irtisanomissopimuksen mukaan kyseiset osakkeet luovutetaan hänelle irtisanomispäivänä 1.5.2019 tai viipymättä sen jälkeen.

Hallitus päätti, että kertakorvauksena luovutettavien osakkeiden lukumäärä jaetaan osakkeiden yhdistämisen johdosta viidellä siten, että 20 000 osaketta luovutetaan lähtevälle toimitusjohtajalle.

Espoo, 13.3.2019

Lisätiedot:
Eero Sihvonen
Talous- ja varatoimitusjohtaja
Puhelin 050 557 9137
eero.sihvonen@citycon.com

Mikko Pohjala
Sijoittajasuhde- ja viestintäjohtaja
Puhelin 040 838 0709
mikko.pohjala@citycon.com

Citycon on päivittäistavarakauppavetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä noin 4,5 miljardia euroa. Citycon on markkinajohtaja Suomessa ja se on markkinajohtajien joukossa Norjassa, Ruotsissa ja Virossa ja sillä on jalansija Tanskan markkinoilla.

Cityconilla on investointitason luottoluokitukset Moody's:lta (Baa2) ja Standard & Poor's:lta (BBB-). Citycon Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinkiin.

www.citycon.com/fi