CITYCON OYJ               Lehdistötiedote   7.5.2020 klo 13.00

Keväällä 2022 aukeavan kauppakeskus Lippulaivan tarjonta on paljon muutakin kuin ostamista. Kauppakeskukseen tulee laaja tarjonta erilaisia yksityisiä ja julkisia palveluita. Yksi merkittävimmistä julkisista palveluista on Espoonlahden uusi aluekirjasto, joka aukeaa uudistetun Lippulaivan yhteydessä keväällä 2022.

Citycon ja Espoon kaupungin Tilapalvelut-liikelaitos ovat allekirjoittaneet vuokrasopimuksen Espoonlahden aluekirjaston sijoittumisesta kauppakeskus Lippulaivaan keväästä 2022 lähtien. Kirjasto sijoittuu Lippulaivan kolmanteen kerrokseen ja kattaa kokonaisuudessaan noin 3000 neliötä. Kirjaston yhteyteen tulee myös Espoon kaupungin asiointipiste.

Espoonlahden aluekirjastosta on suunniteltu innovatiivinen ja uniikki kirjasto, joka on erityisesti suunniteltu lapsiperheiden tarpeita ajatellen. Kirjastoon tulee kattava lasten ja nuorten osasto, keittiöpaja ja 200 hengen monitoimitila, jota voi hyödyntää muun muassa erilaisiin tapahtumiin. Kirjaston erikoisuutena on oma piha-alue, joka sijoittuu Lippulaivan kevyelle liikenteelle varatulle eteläpuolelle. Kirjaston eri toimintojen tarkempaan suunnitteluun on tarkoitus osallistaa lähialueen asukkaita, jotta kirjastosta saadaan sen käyttäjiä mahdollisimman monipuolisesti palveleva kokonaisuus.

”Espoonlahden aluekirjasto täydentää erinomaisesti Lippulaivan monipuolista palvelutarjontaa. Lippulaiva ei ole vain kauppakeskus, vaan koko Espoonlahden alueen tärkein palvelukeskittymä, jossa lähialueiden asukkaiden on helppo asioida ja hoitaa yhdellä käynnillä monta erilaista asiaa. Lippulaiva on helposti saavutettavissa niin omalla autolla, kävellen, pyöräillen kuin julkisella liikenteelläkin ja se on myös merkittävä julkisen liikenteen solmukohta, sillä kauppakeskukseen sijoittuu Espoonlahden uusi metroasema ja liityntäliikenteen bussiterminaali”, Cityconin liiketoimintajohtaja Mari Laaksonen kertoo.

 ”Olemme kaupunginkirjastossa todella iloisia, että kirjastoverkkomme täydentyy – että myös espoonlahtelaiset saavat pitkän odotuksen jälkeen täyden palvelun kirjaston, joka vastaa tiloiltaan nykyajan vaatimuksia”, toteaa Espoon kaupungin kirjastopalveluiden johtaja Jaana Tyrni. 

Citycon toteuttaa parhaillaan kauppakeskus Lippulaivan perusteellista uudelleenkehityshanketta, jossa puretun vanhan kauppakeskuksen paikalle rakennetaan kokonaan uusi, kaksi kertaa aiempaa suurempi moderni ja urbaani kauppakeskus. Uudessa Lippulaivassa on kokonaisuudessaan noin 44 000 vuokrattavaa neliötä ja noin 80 erilaista liikettä, kahvilaa, ravintolaa ja palvelua. Lippulaivan painopiste on vahvassa ruokakaupan ja arjen asioinnin tarjonnassa, joka palvelee kauppakeskuksen kasvavan vaikutusalueen asukkaita heidän päivittäisen asioinnin tarpeissaan. Ankkurivuokralaisia ovat kirjaston lisäksi muun muassa K-Supermarket, Prisma, Lidl ja Tokmanni.


Lisätietoja:
Mari Laaksonen
Liiketoimintajohtaja, Citycon
Puh. 020 766 4434
mari.laaksonen@citycon.com

Jaana Tyrni
Kirjastopalveluiden johtaja, Espoon kaupunginkirjasto
Puh. 050 330 1762
jaana.tyrni@espoo.fi

Mauri Laurila
Toimitilapäällikkö, Tilapalvelut-liikelaitos, Espoon kaupunki
Puh. 040 552 3293
mauri.laurila@espoo.fi

Citycon on päivittäistavarakauppavetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä noin 4,4 miljardia euroa. Citycon on markkinajohtaja Suomessa ja se on markkinajohtajien joukossa Norjassa, Ruotsissa ja Virossa ja sillä on jalansija Tanskan markkinoilla.

www.citycon.com/fi

Download images