CITYCON OYJ    11.10.2018

NCSC (Nordic Council of Shopping Centers) palkitsi vuosittaisessa gaalassaan Ison Omenan vuoden 2018 parhaana kauppakeskuksena Suomessa.

Kilpailun jury toteaa perusteluissaan: ”Tämän vuoden voittaja on erinomainen yhdistelmä toiminnallisuutta, innovatiivisuutta ja uudistumiskykyä. Onnistunut, megatrendeihin nojaava pitkän tähtäimen strategia ja sen määrätietoinen johtaminen on tuottanut tulosta - kauppakeskus on kehittynyt poikkeuksellisen monipuoliseksi tarjoamaltaan, osoittaen samalla loistavaa kasvua kaikilla mittareilla.

Lisäksi kauppakeskuksessa on onnistuttu luomaan kiinnostavia, rohkeitakin ratkaisuja. Keskus palvelee asiakkaitaan alueellisesti ennennäkemättömällä tavalla tarjoten asioinnin nopeutta ja mukavuutta yhdistettynä elämyksellisyyteen. Keskus on onnistunut valloittamaan uusia asiakasryhmiä ja laajentamaan omaa alueellista vaikutuspiiriään merkittävästi.

Tämä keskus asettaa uuden standardin suomalaisille kauppakeskuksille ja viitoittaa kehittämisen suuntaa koko alalle.”

Pop-up -kauppakeskus Pikkulaiva innovatiivisin

NCSC palkitsi gaalassaan lisäksi Suomen ensimmäisen pop-up -kauppakeskus Pikkulaivan vuoden parhaana innovaationa. Pikkulaiva korvaa Espoonlahdessa kauppakeskus Lippulaivan palvelut sen ajan, kun vanhan puretun Lippulaivan tilalle rakennetaan kokonaan uusi kauppakeskus. Tilapäinen rakennus kierrätetään uuteen paikkaan sen jälkeen, kun uusi Lippulaiva valmistuu.

”Kyseessä on monipuolinen innovaatio, joka yhdistää tekniset, kaupalliset ja markkinoinnilliset näkökulmat kannattavuuteen, luoden alalle esimerkillisen kiinnostavan toimintamallin. Teon viimeistelee niin asiakkaiden palvelutarpeet ja näiden saatavuuden kuin sidosryhmien tarpeet huomioiva ote”, toteaa raati perusteluissaan.

”Olemme erittäin ylpeitä molemmista palkinnoista. Ison Omenan vahva kasvu ja menestys mittavan laajennushankkeen jälkeen osoittavat, että kaupallinen konseptimme on oikea ja vastaa tämän päivän kuluttamisen trendeihin. Pikkulaiva puolestaan on osa vastuullista liiketoimintaa. Tilapäinen kauppakeskus turvaa lähialueen asukkaiden palvelut ja vuokralaisten liiketoiminnan jatkuvuuden Lippulaivan rakennushankkeen aikana”, Cityconin liiketoimintajohtaja Sanna Yliniemi sanoo.

Lisätietoja NCSC:n toiminnasta: www.ncscnordic.org.

Lisätietoja:

Sanna Yliniemi, liiketoimintajohtaja
Puhelin 041 456 3421
sanna.yliniemi@citycon.com

Citycon on päivittäistavarakauppavetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä noin 4,5 miljardia euroa. Citycon on markkinajohtaja Suomessa ja se on markkinajohtajien joukossa Norjassa, Ruotsissa ja Virossa ja sillä on jalansija Tanskan markkinoilla.

www.citycon.com/fi

Download images