CITYCON OYJ       28.2.2019

Vuosaaressa sijaitsevassa kauppakeskus Columbuksessa kävi viime vuonna 6,6 miljoonaa asiakasta ja kauppakeskuksen myynti oli 90,5 miljoonaa euroa. Luvut olivat samalla tasolla kuin vuotta aiemmin.

”Columbus on säilyttänyt asemansa Vuosaaren asukkaiden lähiasioinnin kauppakeskuksena. Tänä vuonna kehitämme kauppakeskuksen konseptia ja vuokralaistarjontaa yhä voimakkaammin päivittäisen arjen asioinnin suuntaan. Kauppakeskuksen sijainti metroaseman ja tiivistyvän Vuosaaren alueen keskellä on erinomainen”, Cityconin liiketoimintajohtaja Mari Laaksonen sanoo.  

Uudet myymälät vauhdittivat Arabian kasvulukuja

Arabian kaupunginosassa sijaitsevassa kauppakeskus Arabiassa sekä myynnit että kävijät kasvoivat yli kymmenen prosenttia vuonna 2018 edelliseen vuoteen verrattuna. Arabiassa kävi viime vuonna 3,1 miljoonaa asiakasta ja sen myynnit olivat 62,2 miljoonaa euroa.

Arabiassa avattiin viime vuonna kolmas päivittäistavarakauppa Lidl, kodin sisustamisen myymälä Jysk, Suomalainen kirjakauppa, optikkoliike Nissen ja Jungle Juice Bar.

”Arabia muodostaa vahvan päivittäisen asioinnin kokonaisuuden, joka palvelee lähialuetta usein toistuvan arjen ostamisen tarpeissa. Vuoden 2018 myymäläavaukset vahvistivat tätä kaupallista konseptia ja se näkyy erinomaisissa kasvuluvuissa”, Cityconin liiketoimintajohtaja Mari Laaksonen sanoo.

Lisätietoja:

Mari Laaksonen, liiketoimintajohtaja
Puhelin 050 521 8217
mari.laaksonen@citycon.com

Citycon on päivittäistavarakauppavetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä noin 4,5 miljardia euroa. Citycon on markkinajohtaja Suomessa ja se on markkinajohtajien joukossa Norjassa, Ruotsissa ja Virossa ja sillä on jalansija Tanskan markkinoilla.

www.citycon.com/fi

Download images