CITYCON OYJ Tiedote 27.9.2021

IsoKristiinasta on kehittymässä alueen ehdoton ykkönen urheilu- ja vapaa-ajan tuotteiden tarjonnassa. Syksyn ja ensi kevään aikana IsoKristiinassa avaa myymälänsä kolme tunnettua urheilu- ja vapaa-ajan brändiä – Luhta Outdoor Store, Blue Tomato sekä Intersport.

Ensimmäinen tulokas IsoKristiinassa on Luhdan uuden konseptin mukainen Luhta Outdoor Store, joka avaa ovensa 30. syyskuuta. Kotimainen ulkoilun ja retkeilyn erityisosaaja sijoittuu IsoKristiinassa ensimmäisen kerroksen pääkäytävän varrelle. Luhta Outdoor Store keskittyy vaatteisiin, kenkiin ja asusteisiin, ja valikoimista löytyy myös lemmikkitarvikkeita perheen karvaisimmille ulkoilijoille.

Blue Tomato on yli 30 vuotta sitten Itävallassa perustettu lumilautailuun, skeittaukseen ja vapaalaskuun erikoistunut yritys, jolla on verkkokaupan lisäksi yli 55 myymälää Itävallassa, Saksassa, Sveitsissä, Hollannissa sekä Suomessa. Blue Tomato perustaa ensimmäisen Itä-Suomeen sijoittuvan myymälänsä IsoKristiinaan. Ensimmäisen kerroksen pääkäytävän ja Puusepänraitin kulmaan tuleva myymälä avataan marras-joulukuun vaihteessa.

Ensi keväänä IsoKristiinan pääkäytävän varrelle sijoittuva urheilu- ja vapaa-ajantuotteiden tarjonta täydentyy vielä Intersportin myymälällä. Uuden 760 neliön myymälätilan rakentaminen alkaa vielä tämän syksyn aikana.

Entuudestaan IsoKristiinassa toimii jo kaksi urheilu- ja vapaa-ajan tuotteisiin keskittynyttä liikettä, Partioaitta ja Stadium. 

”Olemme todella tyytyväisiä IsoKristiinassa pystyessämme vahvistamaan urheilun ja vapaa-ajan tarjontaamme entisestään. Uskomme, että tunnetut ja menestyneet kotimaiset ja kansainväliset toimijat lisäävät vetovoimaamme, ja saman katon alta löytyy kaikille kattavasti valikoimaa”, toteaa keskuspäällikkö Matti Sinkko.

Lokakuussa kasvaa myös IsoKristiinan sisustustuotteiden tarjonta, kun Pentik avaa keskuksessa uuden konseptin mukaisen myymälänsä, joka sijoittuu ensimmäisen kerroksen pääkäytävän ja Puusepänraitin kulmaan. Niin ikään sisustustuotteisiin erikoistunut Finnmari tuo IsoKristiinaan pop up -myymälän. Finnmari on suomalainen perheyritys, jonka valikoimista löytyy uusia ja ajankohtaisia tuotteita sisustukseen.

Lisätietoja:
Matti Sinkko, keskuspäällikkö
050 0440 335
matti.sinkko@citycon.com

Citycon on johtava monikäyttöisten kaupunkikeskusten omistaja, kehittäjä ja hallinnoija. Keskeisillä kaupunkialueilla sijaitsevissa keskuksissamme vähittäiskauppa, toimistotilat ja asuminen yhdistyvät hyvin toimiviin liikenneyhteyksiin. Olemme sitoutuneet kestävään kiinteistönhoitoon, ja hallinnoimamme kiinteistöomaisuuden arvo Pohjoismaissa on yhteensä noin 4,4 miljardia euroa. Päivittäistavarahyödykkeitä, terveydenhuollon palveluita sekä muita palveluita tarjoavat keskuksemme vastaavat asiakkaidemme jokapäiväisiin tarpeisiin.

www.citycon.com/fi

Download images