CITYCON OYJ Tiedote 10.8.2021


 

Kauppakeskus Trio saa syksyn aikana katolleen aurinkopaneelit. Kyseessä on Cityconin seitsemäs kauppakeskus, jossa tuotetaan aurinkoenergiaa. Viime kesänä Trio ryhtyi Lahden kaupungin ilmastokumppaniksi sitoutumalla selkeisiin ilmastotavoitteisiin ja vähentämään oman toimintansa kasvihuonekaasupäästöjä. Aurinkovoimalan asentaminen on tärkeä askel Trion ilmastotavoitteen saavuttamisessa.

Viime kesänä solmittu ilmastokumppanuus tarkoittaa, että kauppakeskus Trio sitoutuu selkeisiin ilmastotavoitteisiin ja vähentämään oman toimintansa kasvihuonekaasupäästöjä. Tavoitteena on leikata keskuksen hiilijalanjälkeä vähintään 20 prosentilla seuraavan kahden vuoden aikana.

Trion hiilijalanjälkeä vähennettäisiin muun muassa vaihtamalla vuokralaisten kulutussähkö vihreään sähköön, mikä toteutui jo heti vuoden alussa. Itse asiassa vuoden 2021 alusta kaikki Triossa kulutettu sähkö on ollut vihreää sähköä.  Myös aurinkovoimalan asentamisella otetaan merkittävä askel keskuksen hiilijalanjäljen pienentämisessä.

”Olemme myös sitoutuneet lisäämään pyöräpaikkojen määrää asiakkaille ja henkilökunnalle sekä tekemään yhteistyötä Lahden ammattikorkeakoulun kiertotalouden opiskelijoiden kanssa. Opiskelijaryhmät ovat kehittäneet konsepteja kestävään liikkumiseen ja kiertotalouden edistämiseen Triossa”, summaa keskuspäällikkö Saara Viento Trion ilmastotoimia.

Kauppakeskus Trion katolle asennetaan kaikkiaan 323 kappaletta aurinkopaneeleita, jotka tuottavat noin 100 MWh energiaa vuosittain. Aurinkopaneelien tuottama energia käytetään kauppakeskuksessa muun muassa hissien, liukuportaiden ja yleisten alueiden valaistuksen vaatiman sähköntarpeen täyttämiseen.

Kauppakeskuksista hiilineutraaleja 2030

Cityconin tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä kaikki kauppakeskukset ovat hiilineutraaleja.

Suomessa Cityconin kauppakeskuksissa aurinkoenergiaa hyödynnetään jo kauppakeskus Isossa Omenassa Espoossa, IsoKristiinassa Lappeenrannassa sekä Myyrmannissa Vantaalla.

Myös Cityconin kauppakeskuksissa Ruotsissa, Tukholman alueella sijaitsevassa Kista Galleriassa ja Jakobsbergs Centrumissa tuotetaan aurinkosähköä. Seuraavaksi aurinkovoimalat saavat katolleen Åkersberga Centrum Tukholmassa ja Mölndal Galleria Göteborgissa, jonne kumpaankin asennetaan yli 1 300 aurinkopaneelia.

Norjan Porsgrunnissa sijaitsevan kauppakeskus Down Townin aurinkovoimala on maailman suurin lumensulatusteknologialla varustettu aurinkovoimala, jonka tuotanto kattaa 15 prosenttia kauppakeskuksen energiankulutuksesta.

Cityconin kauppakeskuksissa sijaitsevat aurinkovoimalat tuottavat Trion aurinkovoimalan valmistuttua yhteensä noin 2 000 MWh energiaa vuosittain. Cityconin vastuullisuusstrategian lähiajan tavoitteena on tuottaa uusiutuvaa tai talteen otettua energiaa kaikissa yrityksen kauppakeskuksissa.

Lisätietoja:
Saara Viento, keskuspäällikkö
Puhelin 050 428 0969
saara.viento@citycon.com

Wilhelm Ehrnrooth, Group Sustainability Manager
Puhelin 020 766 4492
wilhelm.ehrnrooth@citycon.com

Citycon on johtava monikäyttöisten kaupunkikeskusten omistaja, kehittäjä ja hallinnoija. Keskeisillä kaupunkialueilla sijaitsevissa keskuksissamme vähittäiskauppa, toimistotilat ja asuminen yhdistyvät hyvin toimiviin liikenneyhteyksiin. Olemme sitoutuneet kestävään kiinteistönhoitoon, ja hallinnoimamme kiinteistöomaisuuden arvo Pohjoismaissa on yhteensä noin 4,4 miljardia euroa. Päivittäistavarahyödykkeitä, terveydenhuollon palveluita sekä muita palveluita tarjoavat keskuksemme vastaavat asiakkaidemme jokapäiväisiin tarpeisiin.

www.citycon.com/fi

Download images