CITYCON OYJ Tiedote 5.2.2021

Lahden keskustassa sijaitseva Cityconin kauppakeskus Trio on valittu koronarokotteiden rokotuspaikaksi. Koronarokotteiden antaminen lahtelaisille alkaa Trion pohjakerroksessa maanantaina 8. helmikuuta.

Koronarokotuspiste kauppakeskus Triossa sijoittuu pohjakerrokseen, mikä takaa esteettömän pääsyn rokotukseen. Trio valikoitui Lahden koronarokotuspisteeksi ennen kaikkea keskeisen sijaintinsa ja hyvien liikenneyhteyksiensä ansiosta. Trioon on helppo saapua niin jalan, bussilla tai omalla autolla.

”Trio on asukkaille tuttu paikka, ja rokotuspiste sijoittuu kauppakeskuksen alakertaan rauhalliseen paikkaan lähelle uloskäyntiä”, kertoo tulosaluejohtaja Kimmo Kuosmanen Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymästä.

Kauppakadun ja Vapaudenkadun kulmassa, sisäänkäynnin läheisyydessä sijaitsevalle rokotuspisteelle löytyvät opasteet sekä kauppakeskuksesta että pysäköintihallista, ja sijaintitiedot voi katsoa myös Trion verkkosivuilta. Trion infopiste, Palvelutorin Lahti-piste ja 8. helmikuuta avautuva Securitaksen infopiste ykköskerroksessa auttavat tarvittaessa löytämään perille. Omalla autolla saapuville on yhden tunnin ilmainen pysäköinti.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä tiedottaa rokotusjärjestyksestä sekä kertoo, mikä ryhmä voi kulloinkin varata ajan. Rokotuspisteessä ei voi tehdä ajanvarauksia, eikä sinne voi saapua rokotettavaksi ilman ajanvarausta.

”Olemme koko koronaepidemian ajan panostaneet erityisen paljon siivoukseen sekä hygieniaan ja tehneet lukuisia muita toimenpiteitä mahdollistaaksemme asiakkaillemme turvallisen asioinnin Triossa. Tänne on turvallista ja helppo tulla”, toteaa keskuspäällikkö Saara Viento.

Trio on Suomessa Cityconin toinen kauppakeskus, johon avataan koronarokotuspiste. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote on jo alkanut antaa koronarokotteita kauppakeskus IsoKristiinassa Lappeenrannassa. Cityconin kauppakeskuksessa Stovner Senterissä Oslossa toimii niin ikään koronarokotuspiste.
 

Lisätietoja:

Saara Viento, keskuspäällikkö
Puhelin 050 428 0969
saara.viento@citycon.com

Citycon on johtava monikäyttöisten kaupunkikeskusten omistaja, kehittäjä ja hallinnoija. Keskeisillä kaupunkialueilla sijaitsevissa keskuksissamme vähittäiskauppa, toimistotilat ja asuminen yhdistyvät hyvin toimiviin liikenneyhteyksiin. Olemme sitoutuneet kestävään kiinteistönhoitoon, ja hallinnoimamme kiinteistöomaisuuden arvo Pohjoismaissa on yhteensä noin 4,4 miljardia euroa. Päivittäistavarahyödykkeitä, terveydenhuollon palveluita sekä muita palveluita tarjoavat keskuksemme vastaavat asiakkaidemme jokapäiväisiin tarpeisiin.

www.citycon.com/fi

Download images