CITYCON OYJ   Lehdistötiedote    22.5.2019 klo 10:00

Lahden ydinkeskustassa sijaitsevan kauppakeskus Trion toiseen kerrokseen avataan Lahden kaupungin uusi palvelutori. Noin 1000 neliömetrin suuruinen palvelutori on uudenlainen konsepti, jossa samaan tilaan on keskitetty useita erilaisia julkisia palveluita. Sinne sijoittuvat muun muassa useiden Lahden kaupungin palveluiden asiointi- ja neuvontapisteet sekä Kelan toimipaikka.

Uusien tilojen rakennustyöt käynnistyvät lähiaikoina ja palvelutori avataan asiakkaille syksyllä 2019. Palvelutoria voidaan myös laajentaa tulevaisuudessa, jos sille on tarvetta.

Hyvät kokemukset Espoon Isosta Omenasta

”Olemme todella iloisia, että Lahden palvelutori sijoittuu Trioon. Meillä on ollut vastaava kokonaisuus vuokralaisena Espoon Isossa Omenassa lähes kolme vuotta, ja sieltä saadut kokemukset ovat erinomaisia”, Cityconin liiketoimintajohtaja Mari Laaksonen kertoo.

Ison Omenan palvelutoria koskeva asiakaspalaute on ollut lähes yksinomaan positiivista ja tehdyt asiointitutkimukset osoittavat, että palvelutori- ja kauppakeskusasiointi tukevat hyvin toisiaan – kaupunkilaisten näkökulmasta on helppoa ja sujuvaa hoitaa samalla käynnillä useita asioita. Useimmat asiakkaat kertovat käyttävänsä samalla käynnillä julkisia ja kaupallisia palveluita.

”Uskon, että aivan vastaavaan asiointikokemukseen päästään myös Lahdessa, kun uusi palvelutori avautuu”, Laaksonen toteaa.

Avaus Trion kehittämiselle

Lahdessa palvelutori on tärkeä askel Trion tulevassa kehittämisessä.

”Haluamme integroida Trion entistä paremmin osaksi Lahden ydinkeskustaa ja pyrkiä avaamaan sen sisäänkäyntejä osaksi katutilaa. Pyrimme myös kehittämään Trion viihtyisyyttä esimerkiksi kohentamalla sen sisäilmettä ja tuomalla kauppakeskukseen lisää ajanviettoon kutsuvaa ravintola- ja kahvilatarjontaa. Julkiset palvelut, viihtyminen ja vetovoimainen ravintolatarjonta ovat yhä tärkeämpiä kauppakeskusten menestystekijöitä. Tämä on kauppakeskusten tulevaisuutta”, Cityconin operatiivinen johtaja Henrica Ginström kertoo.

Palvelutorin tilat sijoittuvat kauppakeskus Trion toiseen kerrokseen.

”Kauppakeskuksiin sijoittuvat julkiset palvelut ovat erinomaisia ankkurivuokralaisia. Ne ensinnäkin tuovat kauppakeskuksiin tasaista asiakasvirtaa, toisekseen hyvin saavutettavissa olevat julkiset palvelut helpottavat ihmisten arjen asiointia. Tavoitteenamme onkin tuoda kauppakeskuksiimme Pohjoismaissa lisää julkisia palveluita”, Ginström toteaa.

Lisätietoja:

Henrica Ginström, operatiivinen johtaja
Puhelin 050 554 4296
henrica.ginstrom@citycon.com

Citycon on päivittäistavarakauppavetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä noin 4,5 miljardia euroa. Citycon on markkinajohtaja Suomessa ja se on markkinajohtajien joukossa Norjassa, Ruotsissa ja Virossa ja sillä on jalansija Tanskan markkinoilla.

www.citycon.com/fi

Download images