Tiedote 21.9.2016 CITYCON OYJ 

Koskikeskuksen muodin ja pukeutumisen tarjonta vahvistuu, kun kauppakeskuksen toiseen kerrokseen avautuu lokakuun lopulla Tampereen ensimmäinen Volt-miestenvaateliike.

Norjalaiseen Varner Gruppeniin kuuluva Volt on Suomen markkinoilla uusi ketju, ja se avaa 20.10. ensimmäiset Suomen myymälänsä samanaikaisesti useissa isoissa kaupungeissa. Tuolloin avautuva Koskikeskuksen Volt on siis yksi ketjun ensimmäisiä liikepaikkoja Suomessa. Volt tarjoaa laadukkaita miesten pukeutumisen merkkivaatteita, sen valikoimista löytyy esimerkiksi Tiger of Swedenin, Filan ja Dieselin vaatteita.

Myös Varner Gruppenin muut brändit vahvistuvat Koskikeskuksessa, sillä Dressmann ja Carlings laajentavat Koskikeskuksen myymälöitään jo syyskuun aikana. Cubus tuo alkuvuodesta 2017 Tampereelle lastenvaatevalikoimansa ja avaa Koskikeskuksen myymälässään uuden Cubus Kids –osaston. Varnerin brändeihin kuuluu myös Bik Bok, joka on toiminut Koskikeskuksessa jo usean vuoden ajan.

”Olemme iloisia siitä, että saamme Koskikeskukseen lisää Varner Gruppenin vahvoja ja kansainvälisiä muodin brändejä. On myös hienoa, että suositut ketjut Dressmann, Carlings ja Cubus laajentavat nykyisiä myymälöitään. Miesten pukeutumisen tarjonta laajenee ja syvenee samalla kertaa: entistä isompi Dressmann tarjoaa tyylikästä arki- ja juhlapukeutumista, mutta Volt lisää vaihtoehtoja erityisesti korkealaatuisten merkkivaatteiden osalta. Alkuvuodesta avautuva Cubus Kids tuo toivottua lisää lastenvaatteiden valikoimaan”, Cityconin kaupallinen johtaja Mari Laaksonen sanoo.  

”Uskomme Koskikeskukseen Tampereen vilkkaimpana kauppapaikkana. Koskikeskus niin ostoskeskuksena, ajanviettopaikkana kuin läpikulkukohteena tuo meidät lähelle kohderyhmäämme. Asiakkaat tulevat löytämään meidät Koskikeskuksesta helposti ja pääsemme tarjoamaan tamperelaisille parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen; upean myymälämiljöömme yhdistettynä huolella valittuihin tuotemerkkeihin ja korkeatasoiseen asiakaspalveluun”, Voltin Suomen maapäällikkö Erika Ahlberg sanoo.

Lisätiedot:

Mari Laaksonen, kaupallinen johtaja
Puhelin 050 521 8217
mari.laaksonen@citycon.com

Citycon Oyj (Nasdaq Helsinki: CTY1S) on päivittäistavaravetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä 4,7 miljardia euroa ja sen osakkeiden markkina-arvo on lähes 2 miljardia euroa. Lisätietoa Cityconista: www.citycon.fi

 

Download images