CITYCON OYJ   7.5.2018

Cityconin omistamaan kauppakeskus Koskikeskukseen on huhtikuun aikana luotu oma äänimaailma. Kauppakeskuksen yleisissä tiloissa, parkkihallissa ja wc-tiloissa on omat, nimenomaan Koskikeskusta varten tuotetut äänimaisemat, jotka kukin sopivat tempoltaan ja tyyliltään juuri kyseiseen tilaan.

”Olemme kehittäneet viime vuosina varsinkin kauppakeskusten visuaalista brändimaailmaa, mutta asiakaskokemus on kokonaisvaltainen ja haluamme siksi rakentaa Koskikeskuksen brändiin sopivan äänimaiseman”, Cityconin kaupallinen johtaja Mari Laaksonen kertoo.

Koskikeskuksen oma äänimaailma on luotu yhteistyössä noin 70 kauppakeskuksen äänimainontaa tuottavan Mall Voicen ja Bauer Median kanssa.

”On ollut ilo huomata, että kauppakeskusten ääniasiat ovat nousseet keskustelu- ja kehitysaiheeksi. Äänimaailmoiden sisältöjen ja teknisen toteutuksen suunnitteluun halutaan kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Kolmikantayhteistyö Cityconin ja Bauer Median kanssa on ollut vauhdikasta”, Mall Voicen toimitusjohtaja Olli Gestranius kertoo.

Mari Laaksonen mukaan varsinaisten äänien suunnittelu oli mielenkiintoinen prosessi. Ääni luotiin yhteistyössä Bauer Media kanssa ja prosessin aikana kuunneltiin sekä mietittiin monia erilaisia äänielementtejä.

”Halusimme Koskikeskukseen aivan uniikin äänimaailman, jossa tulee esiin kauppakeskuksen urbaani ääniympäristö, mutta myös rauhoittavia elementtejä. Olemme tyytyväisiä lopputulokseen ja toivomme, että myös Koskikeskuksen asiakkaat kokevat ostosympäristön entistä miellyttävämmäksi uuden äänimaailman myötä”, Laaksonen toteaa.

Ihmisten ympärillä on paljon tahattomasti syntyvää hälyä ja sillä saattaa olla kielteisiä vaikutuksia. Musiikki ja äänimainonta kuuluvat kauppakeskuksiin, mutta viimeisen parin vuoden aikana niiden kehittämiseen on alettu kiinnittää erityistä huomiota.

”Äänimaisemoinnilla kauppakeskus saa merkittävää kilpailuetua, sillä ääni on aina kyseiseen tilaan suunniteltu, miellyttävä ja viihtymistä tukeva elementti. On upeaa, että Koskikeskus on 30. juhlavuotenaan päättänyt ottaa suuren askeleen kohti uudenlaista kauppakeskuskokemusta omalla, uniikilla äänimaisemallaan”, Bauer Median Lauri Domnick Bauer sanoo.

Koskikeskuksen uusi äänimaailma on pilottihanke, ja siitä saadun kokemuksen perusteella aiotaan kehittää myös muiden Cityconin kauppakeskusten ääniympäristöjä.

Lisätietoja:

Mari Laaksonen, kaupallinen johtaja
Puhelin 050 521 8217
mari.laaksonen@citycon.com

Mall Voice, Olli Gestranius, toimitusjohtaja
Puhelin 040 750 6873
olli.gestranius@mallvoice.com

Citycon on päivittäistavarakauppavetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä noin 4,5 miljardia euroa. Citycon on markkinajohtaja Suomessa ja se on markkinajohtajien joukossa Norjassa, Ruotsissa ja Virossa ja sillä on jalansija Tanskan markkinoilla.

www.citycon.com/fi

Download images