Citycon Oyj Tiedote 28.4.2021


 

Koskikeskuksen kahvilatarjonta täydentyy Espresso House -kahvilalla kesäkuun alussa. Koskikeskuksen monipuolinen kahvilatarjonta kattaa kaikkiaan kuusi kahvilaa, joista Café Linkosuo on palvellut asiakkaitaan yli 30 vuotta Koskikeskuksen avaamisesta lähtien.

Ruotsalainen kahvilaketju Espresso House avaa kahvilan Koskikeskuksen ensimmäiseen kerrokseen. Kahvilaan tulee 96 asiakaspaikkaa, ja se sijoittuu R-kioskin ja JD Sportsin väliin. Espresso Housen valikoimaan kuuluu kahvin ja leivonnaisten lisäksi täytettyjä leipiä, salaatteja ja jogurtteja. 

Ensimmäinen Espresso House avattiin Lundissa vuonna 1996, ja kahvilasta on sittemmin kasvanut Pohjoismaiden suurin kahvilaketju, jolla on lähes 500 kahvilaa viidessä eri maassa. Nykyisin Espresso House -kahviloita löytyy Pohjoismaiden lisäksi Saksasta.

Tarjontaa klassikoista uudempiin tulokkaisiin

Koskikeskuksessa on laaja ja monipuolinen kahvilatarjonta, johon kuuluu Espresso Housen avaamisen jälkeen kaikkiaan kuusi kahvilaa. Alusta alkaen, jo vuodesta 1988 kahvinjanoisia asiakkaita on Koskikeskuksessa palvellut Keskusaukion kupeessa sijaitseva Café Linkosuo.  

Koskikeskuksen kahvilatarjontaan lukeutuvat myös leipomokahvila Ståhlberg Home Bakery & Café, donitseistaan tunnettu Arnolds Bakery & Coffee Shop, jäätelökahvila Minetti sekä viime syksynä avattu kuplavohvelikahvila Kuplis.

”Koskikeskus on tamperelaisten tapaamispaikka, mikä tekee siitä erinomaisen paikan kahviloille. Meille on tärkeää kehittää Koskikeskuksen tarjontaa vastaamaan asiakkaidemme toiveita. Nyt meillä on saman katon alla monipuolinen kahvilavalikoima paikallisista klassikoista uudempiin tulokkaisiin.

Espresso House täydentää hienosti laajaa kahvilatarjontaamme”, toteaa Koskikeskuksen keskuspäällikkö Reeta Thure.

Lisätietoja:
Reeta Thure, Keskuspäällikkö
Puhelin 040 169 9572
reeta.thure@citycon.com

 

Citycon on johtava monikäyttöisten kaupunkikeskusten omistaja, kehittäjä ja hallinnoija. Keskeisillä kaupunkialueilla sijaitsevissa keskuksissamme vähittäiskauppa, toimistotilat ja asuminen yhdistyvät hyvin toimiviin liikenneyhteyksiin. Olemme sitoutuneet kestävään kiinteistönhoitoon, ja hallinnoimamme kiinteistöomaisuuden arvo Pohjoismaissa on yhteensä noin 4,4 miljardia euroa. Päivittäistavarahyödykkeitä, terveydenhuollon palveluita sekä muita palveluita tarjoavat keskuksemme vastaavat asiakkaidemme jokapäiväisiin tarpeisiin.

www.citycon.com/fi

Download images