CITYCON OYJ    TIEDOTE   20.12.2019

Tampereen Koskikeskuksessa toimivalle naisten muodin erikoisliike Muotikaarteelle on myönnetty Cityconin vastuullisuuspalkinto. Citycon haluaa tukea vuokralaisiaan liiketoiminnan vastuullisuudessa ja antaa tästä heille myös julkista tunnustusta. Palkinto myönnettiin tänä vuonna ensimmäisen kerran, mutta siitä on tarkoitus tehdä vuosittainen perinne.

Kauppakeskuksissa työskentelevät cityconlaiset saivat ehdottaa kilpailuun vuokralaisia, jotka ovat ansioituneet esimerkiksi energiatehokkuuden, kierrätyksen tai lähiyhteisöjen hyvinvoinnin kehittämisen alueilla. Voittaja valittiin näiden ehdotusten joukosta. 

”Muotikaarteessa on laadukkaita ja yksilöllisiä vaatteita, jotka kestävät käytössä hyvin aikaa. Heidän valikoimastaan löytyy lisäksi kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita. Muotikaarteen omistaja Mervi Pekkala on myös puhunut julkisuudessa aktiivisesti kierrätyksen tärkeydestä”, palkintotoimikunnassa mukana ollut Cityconin vastuullisuusanalyytikko Wilhelm Ehrnrooth kertoo.   

”Muotikaarre on toiminut pitkään Koskikeskuksessa, joten meillä on pitkä yhteinen historia. Olen iloinen ja ylpeä, että paikallinen tamperelainen yritys noteerattiin Cityconin kaikkien Suomen vuokralaisten joukosta tämän vuoden vastuullisuuspalkinnolla”, Cityconin keskuspäällikkö Reeta Thure toteaa.

”Pyrin aina huomioimaan ympäristön ja yhteisön kaikessa tekemisessä. Tähän liittyy vahvasti kierrätys ja materiaalien uudelleenhyödyntäminen. Parasta on, että toiminta näkyy ulospäin ja se on huomattu myös Cityconilla.”; Muotikaarteen Mervi Pekkala sanoo.

Lisätietoja:

Reeta Thure, keskuspäällikkö
Puhelin 040 169 9572
reeta.thure@citycon.com


Citycon on päivittäistavarakauppavetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä noin 4,4 miljardia euroa. Citycon on markkinajohtaja Suomessa ja se on markkinajohtajien joukossa Norjassa, Ruotsissa ja Virossa ja sillä on jalansija Tanskan markkinoilla.

www.citycon.com/fi

Download images