CITYCON OYJ   5.4.2018

Citycon tuo ensimmäisenä Suomeen LEGO®-festivaalin, joka kiertää talven ja kevään aikana kuudessa Cityconin kauppakeskuksessa. LEGO-festivaali siirtyy Lappeenrantaan kauppakeskus IsoKristiinaan 5.4 ja viipyy siellä 15.4. saakka.

LEGO-festivaalissa on esillä isoja 3D LEGO -rakennelmia ja lapsille rakennuspöytiä. Suurin esillä oleva LEGO 3D -malli on 2,5 metrin kokoinen Darth Vader -hahmo, joka on tuttu Tähtien sota -elokuvista. Näyttelystä löytyvät Toy Story -elokuvan sankarit Buzz ja Woody.

”Elämykset, viihde ja vapaa-ajan vietto ovat yhä merkittävämpi osa kauppakeskuksia. Haluamme olla ensimmäisenä Suomessa tarjoamassa tämän ainutlaatuisen tapahtuman asiakkaillemme”, Cityconin kaupallinen johtaja Sanna Yliniemi sanoo.

Näyttely siirtyy IsoKristiinaan Vantaan Myyrmannista. IsoKristiinan LEGO-festivaalin päätapahtuma järjestetään näyttelyn ensimmäisenä viikonloppuna 7.-8.4. Silloin IsoKristiinassa järjestetään esimerkiksi erilaisia LEGO-rakennuskilpailuja ja kauppakeskuksesta löytyy iso LEGO-rakennusalue.

LEGO-näyttely on koottu sadoista tuhansista LEGO-palikoista, näyttely tulee Suomeen Keski-Euroopasta rekka-autolla ja näyttelyn kokoamiseen tarvitaan useita asiantuntijoita. IsoKristiinan jälkeen näyttely siirtyy Lahteen, kauppakeskus Trioon.

”LEGO-festivaali tarjoaa elämyksiä kaikenikäisille ihmisille. Juuri siksi se sopii erinomaisesti kauppakeskusympäristöön, joka on avoin kaikille. LEGO on yksi maailman vahvimpia brändejä, ja Citycon on ylpeä voidessaan toteuttaa sen kanssa tämän koko kevään mittaisen kiertueen”, Cityconin markkinointi- ja viestintäjohtaja Martin Österberg toteaa.

Lisätietoja:

Sanna Yliniemi, kaupallinen johtaja
Puhelin 041 456 3421
sanna.yliniemi@citycon.com

Citycon on päivittäistavarakauppavetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä noin 5 miljardia euroa ja sen osakkeiden markkina-arvo on noin 2 miljardia euroa. Citycon on markkinajohtaja Suomessa ja se on markkinajohtajien joukossa Norjassa, Ruotsissa ja Virossa ja sillä on jalansija Tanskan markkinoilla.

Download images