CITYCON OYJ     16.4.2018

Cityconin suuri LEGO®-festivaali saapuu kauppakeskus Trioon. Tapahtuma on kiertänyt kevään aikana eri kaupungeissa sijaitsevissa Cityconin kauppakeskuksissa ja nyt vuorossa on Lahti. LEGO-festivaali on Triossa 17.4 ja viipyy siellä 2.5. saakka.

”Elämykset, viihde ja vapaa-ajan vietto ovat yhä merkittävämpi osa kauppakeskuksia. Haluamme olla ensimmäisenä Suomessa tarjoamassa tämän ainutlaatuisen tapahtuman asiakkaillemme”, Cityconin kaupallinen johtaja Mari Laaksonen sanoo.

LEGO-festivaalissa on esillä isoja 3D LEGO -rakennelmia ja lapsille rakennuspöytiä. Suurin esillä oleva LEGO 3D -malli on 2,5 metrin kokoinen Darth Vader -hahmo, joka on tuttu Tähtien sota -elokuvista. Näyttelystä löytyvät Toy Story -elokuvan sankarit Buzz ja Woody.

Trion LEGO-festivaalin päätapahtumat ovat kahtena lauantaina 21.4. ja 28.4. Tuolloin Triossa järjestetään esimerkiksi erilaisia LEGO-rakennuskilpailuja ja kauppakeskuksesta löytyy iso LEGO-rakennusalue.   

Ilmainen uusi leikkipaikka ja lastenhoitopalvelu

Triossa avautuu toukokuun alkupuolella myös uusi ja monipuolinen lasten leikkipaikka, joka sijoittuu Päijänne-aukiolle kauppakeskuksen ensimmäiseen kerrokseen. Leikkipaikalta löytyy aktiviteetteja 1-10-vuotiaille lapsille. Pienille ja isoille lapsille suunnatut erilaiset leikkivälineet on sijoitettu leikkipaikan eri osiin. Turvallisuuden takia alue on aidattu ja sinne kuljetaan portin kautta, mutta lapsia ei silti saa jättää leikkipaikalle yksin, vaan vanhempien pitää valvoa omien lastensa leikkejä. Leikkipaikan vierestä löytyvät myös lapsille mitoitetut saniteettitilat.  

Kids Factoryn ammattitaitoiset lastenhoitajat tarjoavat tilassa toukokuusta lähtien ilmaista lastenhoitopalvelua vuoden loppuun saakka lauantaisin klo 10-16 välillä. Palvelu on tarkoitettu 3-7-vuotiaille, ja lapsen voi jättää hoitoon kerralla yhdeksi tunniksi. Samaan aikaan hoitoon mahtuu 21 lasta, ennakkovarauksia ei voi tehdä, vaan paikat täytetään aina tulojärjestyksessä.    

”Haluamme kehittää Trioa entistä enemmän perheiden mutkattoman ajanvieton suuntaan. Leikkipaikan lisäksi yksi osoitus tästä ovat uudet kahvilapalvelut. Terveellisiä smoothieta ja mehuja tarjoava Jungle Juice Bar avautui jo aiemmin keväällä ja uuden leikkipaikan viereen sijoittuvaa Espresso House -kahvilaa aletaan rakentaa syksyllä”, Mari Laaksonen kertoo.  

Lisätietoja:

Mari Laaksonen, kaupallinen johtaja
Puhelin 050 521 8217
mari.laaksonen@citycon.com

Citycon on päivittäistavarakauppavetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä noin 5 miljardia euroa ja sen osakkeiden markkina-arvo on noin 2 miljardia euroa. Citycon on markkinajohtaja Suomessa ja se on markkinajohtajien joukossa Norjassa, Ruotsissa ja Virossa ja sillä on jalansija Tanskan markkinoilla

Download images