CITYCON OYJ Tiedote 16.3.2022

Lippulaivaan tuleva coworking-tila on suomalaisen teknologiayritys Spacentin ensimmäinen kauppakeskusympäristöön sijoittuva kohde. Etätyötilan sijoittaminen liikenteen solmukohdassa sijaitsevaan Lippulaivaan ja palvelujen yhteyteen helpottaa työntekijöiden arkea.

Lippulaivan toiseen kerrokseen sijoittuva coworking-tila tuo toimiston liikkeiden ja palvelujen keskelle. Spacent-sovelluksen kautta varattava toimistotila tarjoaa joustavia työskentelytiloja yksittäisistä työpisteistä sekä neuvotteluhuoneita tiimityöhön tai etäkokouksiin. Lippulaiva on Spacentin toimistotilaverkoston ensimmäinen kohde, joka sijaitsee kaupallisessa ympäristössä.

”Etätyötilat ovat uusi konsepti kauppakeskuksissa, ja niitä tullaan varmasti näkemään jatkossa lisää. Pelkästään Lippulaivan lähivaikutusalueella asuu lähes 10 000 toimistotyöntekijää. Arkea helpottavat lähellä olevat etätyötilat ovat merkittävä etu, jonka työnantaja voi työntekijöilleen tarjota tai palvelu, jonka etätyöläinen voi hankkia itselleen. Etätyöskentely kuuluu jo nyt kahvilakulttuuriin, mutta Lippulaivassa on otettu askel pidemmälle. Erikoiskahvin kylkeen saa säädettävän työtuolin ja puhelinkopit palavereja varten”, toteaa Spacentin CDO Eetu Ristaniemi.

Spacent on suomalainen, vuonna 2019 perustettu teknologiayritys, joka on kehittänyt alustapalvelun etätyön tukemiseksi yrityksille ja sen työntekijöille. Spacentilla on 120 coworking-kohteen verkosto Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Kanadassa.

Joustavuutta työpäivään

Etätyötilojen sijoittaminen liikenteen solmukohtiin ja palvelujen yhteyteen helpottaa työntekijöiden arkea. Etätyötilojen lisäksi Lippulaivaan on tulossa noin 2 000 neliötä modernia toimistotilaa kaupunkikeskuksen ylimpään kerrokseen.

”Lippulaiva on helposti saavutettavissa niin omalla autolla, kävellen, pyöräillen kuin julkisilla kulkuvälineilläkin ja se on myös merkittävä julkisen liikenteen solmukohta, sillä kaupunkikeskukseen sijoittuu Espoonlahden uusi metroasema ja liityntäliikenteen bussiterminaali. Lippulaivassa työpäivään voi yhdistää juoksevien asioiden hoitamisen, ravintolalounaan tai treenin”, Cityconin liiketoimintajohtaja Mari Laaksonen kertoo.

Lippulaivan erinomainen päivittäistavarakaupan tarjonta kattaa kaikki Suomen suurimmat toimijat Prisman, K-Supermarketin ja Lidlin, minkä lisäksi kauppakeskuksesta löytyy myös nopean asioinnin K-Market sekä Tokmanni ja Alko. Espoonlahden uuteen kaupunkikeskukseen tulee myös yli 20 ravintola-alan toimijaa, jotka parantavat merkittävästi alueen tarjontaa. Lippulaivan ravintola- ja kahvilatarjonta pitää sisällään sekä kotimaisia toimijoita että kansainvälisiä ketjuja. Lisäksi Lippulaivasta löytyy paljon erilaisia palveluja ja toimintoja, kuten Espoonlahden aluekirjasto, englanninkielinen päiväkoti Pilke Playschool sekä kuntokeskus Elixia. Lippulaivan yhteyteen sijoittuu myös Espoonlahden uusi metroasema ja bussiterminaali sekä kahdeksan asuinkerrostaloa.

Lisätietoja:
Mari Laaksonen
Liiketoimintajohtaja
Puh. 020 766 4434, 
mari.laaksonen@citycon.com

Eetu Ristaniemi
CDO, Spacent

Puh. 040 773 9083, eetu.ristaniemi@spacent.com

Citycon on johtava monikäyttöisten kaupunkikeskusten omistaja, kehittäjä ja hallinnoija. Keskeisillä kaupunkialueilla sijaitsevissa keskuksissamme vähittäiskauppa, toimistotilat ja asuminen yhdistyvät hyvin toimiviin liikenneyhteyksiin. Olemme sitoutuneet kestävään kiinteistönhoitoon, ja hallinnoimamme kiinteistöomaisuuden arvo Pohjoismaissa on yhteensä noin 4,5 miljardia euroa. Päivittäistavarahyödykkeitä, terveydenhuollon palveluita sekä muita palveluita tarjoavat keskuksemme vastaavat asiakkaidemme jokapäiväisiin tarpeisiin.

www.citycon.com/fi

Download images