CITYCON OYJ Tiedote 23.12.2022 

Kaupunkikeskus Lippulaivan tarjonta laajenee ensi vuoden alkupuolella, kun Sinsay avaa ovensa 26. tammikuuta ja kodintekstiiliketju Hemtex myöhemmin alkuvuoden aikana. Joulukuussa avattu metro on jo näkynyt keskuksen kävijämäärissä. 

Lippulaivan kodinsisustustarjonta laajenee alkuvuoden aikana, kun Pohjoismaiden johtava kodintekstiiliketju Hemtex avaa myymälänsä keskuksessa. Reippaan 400 neliön myymälä sijoittuu Lippulaivan toiseen kerrokseen Laatukorun viereen. 

Hemtex on vuonna 1973 perustettu ruotsalainen kodintekstiileihin erikoistunut kauppaketju, jolla on Pohjoismaissa yli 140 myymälää sekä verkkokauppa. Hemtexin tuotevalikoima sisältää erilaisia kodintekstiilejä, kuten tyynyjä, peittoja, pussilakanoita, torkkupeittoja, pyyhkeitä sekä pöytäliinoja. 

Lippulaivan muodin tarjonta monipuolistuu jo heti alkuvuodesta, kun nuorille suunnattu Sinsay avaa ovensa 26. tammikuuta. Noin 900 neliön myymälä sijoittuu Lippulaivassa toiseen kerrokseen Normalia vastapäätä. Sosiaalisesta mediasta ja muotimaailman nuorilta vaikuttajilta inspiraatiota hakeva vaatemerkki tarjoaa koko perheelle viimeisintä muotia kukkarolle sopivaan hintaan. Muodin lisäksi Sinsayn tuotevalikoima sisältää myös kodinsisustustuotteita sekä meikki- ja ihonhoitotuotteita. 

Joulukuun alussa avautui Lippulaivan yhteydessä sijaitseva Espoonlahden metroasema, joka on tuonut keskukseen runsaasti uusia kävijöitä. Lippulaivan asemaa alueen liikenteen solmukohtana vahvistaa edelleen helmikuussa aukeava uusi bussiterminaali. 

”Olemme iloisia voidessamme tarjota asiakkaillemme uusia liikkeitä jo heti alkuvuoden aikana ja voimme palvella asiakkaitamme entistä monipuolisemmalla tarjonnalla. Lippulaiva on pääsemässä täyteen toimintaansa metron avauduttua, kun myös uusi bussiterminaali saadaan käyttöön”, toteaa Cityconin keskuspäällikkö Karoliina Hurmerinta.

Lisätietoja:
Karoliina Hurmerinta
Keskuspäällikkö
Puhelin 020 766 4532
karoliina.hurmerinta@citycon.com


Citycon on johtava monikäyttöisten kaupunkikeskusten omistaja, kehittäjä ja hallinnoija. Keskeisillä kaupunkialueilla sijaitsevissa keskuksissamme vähittäiskauppa, toimistotilat ja asuminen yhdistyvät hyvin toimiviin liikenneyhteyksiin. Olemme sitoutuneet kestävään kiinteistönhoitoon, ja hallinnoimamme kiinteistöomaisuuden arvo Pohjoismaissa on yhteensä noin 4,5 miljardia euroa. Päivittäistavarahyödykkeitä, terveydenhuollon palveluita sekä muita palveluita tarjoavat keskuksemme vastaavat asiakkaidemme jokapäiväisiin tarpeisiin.

Cityconilla on investointitason luottoluokitukset Moody’s:lta (Baa3) ja Standard & Poor’s:lta (BBB-). Cityconin osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.

www.citycon.com/fi
 

Download images