CITYCON OYJ                      28.2.2019

Kauppakeskus Myyrmannin vuoden 2018 kävijät nousivat hieman vuoteen 2017 verrattuna. Myynti pysyi edellisvuoden tasolla. Viime vuonna Myyrmannissa kävi 8,2 miljoonaa asiakasta, myynti oli 154,4 miljoonaa euroa. Kauppakeskuksen vuokrausaste on yli 95 prosenttia eli lähes kaikki liiketilat ovat vuokrattuina.

”Myyrmannin päivittäistavarakaupan tarjonta lisääntyi pari vuotta sitten uuden S-marketin avauksen myötä. Lisääntyneellä ruokakaupan tarjonnalla on ollut todella myönteinen vaikutus koko kauppakeskukseen, mikä on tuonut Myyrmanniin lisää tasaista, usein toistuvaa asiointia”, kauppakeskuspäällikkö Topi Pasila toteaa.

Myyrmannissa on kehittynyt lisäksi vahva terveyspalveluiden keskus. Vuonna 2018 avattu Terveystalo täydensi kauppakeskuksen jo ennestään monipuolista terveyspalveluiden tarjontaa.

Kauppakeskuksen ravintolamaailma on myös uudistunut: suomalais-italialaisen keittiön ruokaa tarjoava Venetzia, Deluxe Burger & Pizza, Helsingin keskustasta tuttu kebabravintola Eerikin pippuri ja nepalilaisravintola Momo & More ovat avanneet hiljattain.

”Ravintolat on yhä tärkeämpi osa kauppakeskuksen kokonaistarjontaa, joten on tärkeää, että ravintolamaailma uudistuu säännöllisesti”, Topi Pasila sanoo.

Pasilan mukaan Myyrmannissa näkyy koko Myyrmäen suuralueen hyvä kehitysvire.

”Kauppakeskuksen välittömään läheisyyteen rakennetaan tulevina vuosina paljon uusia asuntoja, joten alue kasvaa ja tiivistyy jatkuvasti. Myyrmannin sijainti Myyrmäen keskellä, aivan rautatieaseman vieressä tekee siitä vahvan kauppapaikan nyt ja tulevaisuudessa. Hyvät kävijä- ja myyntiluvut viime vuodelta heijastavat tätä tilannetta”, Topi Pasila arvioi.

Lisätietoja:

Topi Pasila, kauppakeskuspäällikkö
Puhelin 040 187 5090
topi.pasila@citycon.com

Citycon on päivittäistavarakauppavetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä noin 4,5 miljardia euroa. Citycon on markkinajohtaja Suomessa ja se on markkinajohtajien joukossa Norjassa, Ruotsissa ja Virossa ja sillä on jalansija Tanskan markkinoilla.

www.citycon.com/fi

Download images