CITYCON OYJ  Tiedote 10.12.2020 klo 9.00

Suomen suurin halpakauppaketju Tokmanni muuttaa Triossa uusiin, entistä suurempiin tiloihin. Uusi, lähes 2 500 neliömetrin myymälä sijoittuu Vesku-aukion pohjakerrokseen ja vahvistaa kauppakeskuksen pohjakerroksen toimintaa suunnitellusti.

Hansan puolella ensimmäisessä kerroksessa nykyisin sijaitseva Tokmanni kasvattaa paitsi liiketilaansa myös tuotevalikoimaansa merkittävästi nykyisestä. Tokmannin uusi, entistä isompi myymälä avataan loppukeväästä.

”Tokmannin uusi myymälä vahvistaa Trion pohjakerroksen toimintaa suunnitellusti. Pohjakerrokseen pyrimme keskittämään päivittäistavarakaupan toimijat ja ensimmäiseen kerrokseen eli katutasoon muotiin keskittyvät liikkeet. Trion toiseen kerrokseen on puolestaan kasvamassa vahva palveluiden keskittymä. Meillä asiakkaat voivat hoitaa samalla käynnillä monia eri asioita”, toteaa Cityconin keskuspäällikkö Saara Viento.

Tokmanni tarjoaa asiakkailleen muun muassa kauneuteen, sisustukseen, kodin kunnossapitoon ja eri sesonkeihin liittyviä tuotteita sekä päivittäistavarakaupan ruokatuotteita, kuten kuivaelintarvikkeita. Uusi myymälä suunnitellaan Tokmannin uuden myymäläkonseptin mukaisesti. Konseptissa esimerkiksi myymälöiden kulkureitit ovat avaria ja tuotteet sijoitettu selkeisiin osastokokonaisuuksiin.

Lisätietoja:
Saara Viento, keskuspäällikkö
Puhelin 050 428 0969
saara.viento@citycon.com

Citycon on päivittäistavarakauppavetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä noin 4,4 miljardia euroa. Citycon on markkinajohtaja Suomessa ja se on markkinajohtajien joukossa Norjassa, Ruotsissa ja Virossa ja sillä on jalansija Tanskan markkinoilla.

www.citycon.com/fi

Download images