Keskuksiemme ympärillä olevien yhteisöjen tukeminen tarkoittaa eri asioita eri aikoina. Paikallisten viranomaisten kanssa yhteistyössä kauppakeskuksiimme avaamamme rokotuspaikat ovat erinomainen esimerkki siitä, miten voimme antaa oman panoksemme yhteisöjen turvaamiselle.

Vuonna 2020 alkaneen COVID-19-pandemian alusta lähtien kauppakeskusten turvallisuus ja asiakkaiden terveys ovat olleet Cityconille etusijalla.
Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että panostamme erityisesti siivoamiseen ja desinfioimiseen. Olemme jatkuvasti eri tavoin tiedottaneet turvallisuudesta asiakkaillemme sekä tehneet yhteistyötä vuokralaistemme ja paikallisten terveysviranomaisten kanssa pandemiaa koskevissa asioissa.

Tilaisuuden tullen halusimme kuitenkin tehdä enemmän.

Päätimme aloittaa keskustelun eri kuntien kanssa mahdollisuudesta järjestää koronarokotuspalveluita kauppakeskuksissamme. Neuvottelut etenivät nopeasti, ja vuoden 2021 aikana järjestimme koronarokotuspalveluita kuudessa pohjoismaisessa keskuksessamme yhdessä paikallisten viranomaisten kanssa.

Annoimme viranomaisille luvan käyttää Iso Omenan, Trion, IsoKristiinan, Myyrmannin ja Koskikeskuksen tiloja sekä Norjassa sijaitsevan Stovner Senterin tiloja rokotuspaikkoina. Paikalliset terveysviranomaiset käyttävät tiloja rokottamiseen.

Huolehdimme yhteisöjemme turvallisuudesta

Me Cityconilla pidämme tärkeänä vuoropuhelua kauppakeskuksiemme ympärillä olevien yhteisöjen kanssa. Tavoitteenamme on tehdä kauppakeskuksistamme aitoja paikallisen yhteisön keskuksia.

Keskuksissamme ympäri Pohjoismaita toimii myös useita terveydenhuollon yksiköitä. Vuonna 2021 noin neljä prosenttia vuokratuista tiloistamme oli terveydenhuoltopalveluiden käytössä.

Suomalaisten ja norjalaisten kuntien kanssa tehdyt vuokrasopimukset rokotuspaikoista ovat erinomainen esimerkki siitä, miten paikallinen yhteistyö edistää yhteisön turvallisuudesta huolehtimista. Kauppakeskuksemme ovat yhteisöjen ytimessä ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärellä. Niihin pääsee myös muilla kulkuneuvoilla, kuten polkupyörillä ja henkilöautoilla.

Kauppakeskusten sijainti ja ympäröivä yhteisö varmistavat, että paikalliset terveysviranomaiset voivat tehdä rokotuksia turvallisessa paikassa, johon on helppo päästä. Suhtaudumme ennakkoluulottomasti palveluihin, jotka vastaavat yhteisön tarpeisiin tulevaisuudessakin.