CITYCON OYJ          Lehdistötiedote              18.6.2015

  


Citycon on tehnyt ruotsalaisen kiinteistösijoitusyhtiö Hemsön kanssa sopimuksen, joka koskee Porin Asema-aukiolle rakenteilla olevan Satakunnan ammattikorkeakoulun SAMKin uuden kampuskiinteistön tulevaa myyntiä.


Citycon vastaa kokonaisuudessaan hankkeen rakennuttamisesta. Kiinteistön omistus siirtyy vasta sen jälkeen, kun rakennustyöt ovat valmistuneet ja tilat on luovutettu SAMKin käyttöön, arviolta toukokuussa 2017. Kiinteistön kauppahinta on noin 57 miljoonaa euroa, mikä ylittää kohteen IFRS:n mukaisen käyvän arvon yli kymmenellä prosentilla (sisältäen rakennuskustannukset kokonaisuudessaan).


Uusi ammattikorkeakoulukampus sijaitsee Porin keskustassa, rautatieaseman vieressä. Tontilta on purettu vanha toimisto- ja liikerakennus. Sen paikalle rakennetaan uudisrakennukset, joihin sijoittuu SAMKin opetustiloja. Citycon voitti Porin kaupungin järjestämän kampushankkeen kilpailutuksen alkuvuodesta 2014, ja hankkeen rakentaminen käynnistyi alkuvuodesta 2015.  


Citycon rakennuttaa kehityshankkeessa kokonaan uutta vuokrattavaa tilaa noin 14 000 neliömetriä. Peruskorjattavan alueen laajuus on noin 9 000 neliömetriä. Yhteensä noin 23 000 neliömetriä kattavasta kiinteistöstä, 19 200 neliömetriä tulee 20 vuoden vuokrasopimuksella SAMKin käyttöön. SAMKin lisäksi kiinteistössä on vuokralaisena K-supermarket. Kiinteistön tilat on täyteen vuokrattu. Hankkeelle aiotaan myös hakea Breeam ympäristösertifikaatti.


Hemsö on Ruotsin johtava julkishallinnon toimijoiden tiloihin erikoistunut yksityinen omistaja. Sen liiketoiminta perustuu vanhusten asuntojen, oppilaitosten, hoiva- ja virastorakennusten omistamiseen, johtamiseen ja kehittämiseen. Hemsöllä on kiinteistöjä Ruotsissa, Saksassa ja Suomessa.


”Perusteellisessa kehityshankkeessa Porin Asema-aukio muuttuu vajaakäyttöisestä, pääosin vähittäiskaupan kiinteistöstä täyteen vuokratuksi oppilaitokseksi. Niinpä sen pitkäaikainen omistaminen ei kuulu Cityconin strategiassaan määrittelemään ydinliiketoimintaan. Hemsö on sen sijaan erikoistunut juuri vastaavanlaisten kiinteistöjen omistamiseen ja kehittämiseen. Olemme kasvattaneet kohteen arvoa osakkeenomistajillemme, ja nyt olemme iloisia myydessämme sen pitkäaikaiselle omistajalle, joka on hyödyllinen kumppani SAMKille ”, Cityconin sijoitusjohtaja Nils Styf sanoo.


Tämä divestointi noudattaa Cityconin strategiaa, jonka mukaisesti Citycon keskittyy urbaaneihin päivittäistavarakauppavetoisiin kauppakeskuksiin Pohjoismaissa ja Baltiassa sekä myy ydinliiketoimintaansa kuulumattomia pienempiä kauppapaikkoja ja kauppakeskuksia. Citycon jatkaa tämän strategian toteuttamista.


Styf korostaa, että Citycon rakennuttaa kampuksen valmiiksi saakka, joten vuokralaisen eli SAMKin suuntaan hanke etenee aivan samalla tavalla kuin tähän asti.


  


Helsinki 18.06.2015

CITYCON OYJ

 


Lisätiedot:


Sijoitusjohtaja Nils Styf

Puhelin +46 733 50 60 39

nils.styf@citycon.com

 


Viestintäpäällikkö Sanna Kostiainen

Puhelin: 0400-712 072

sanna.kostiainen@citycon.com

 


Citycon Oyj (Nasdaq Helsinki: CTY1S) on päivittäistavarakauppavetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä 3,4 miljardia euroa ja sen osakkeiden markkina-arvo on noin 1,8 miljardia euroa. Lisätietoa Cityconista: www.citycon.fi