Citycon ostaa kauppakeskuksen Kööpenhaminan alueelta

Lehdistötiedotteet - 28.1.2015


Citycon jatkaa asemansa vahvistamista Tanskassa ja on allekirjoittanut TK Developmentin kanssa sopimuksen, joka koskee suur-Kööpenhaminan alueella Køgessa sijaitsevan Straedet-hankkeen tulevaa ostoa. TK Development rakennuttaa urbaanin, päivittäistavarakauppavetoisen, ulkotilaan avautuvan kauppakeskuksen aivan Køgen keskustaan juna-aseman viereen.


Citycon hankkii tämän uudenaikaisen ja korkealaatuisen kohteen sen valmistuttua hinnalla, joka perustuu kiinteään 6,25 % alkutuottoon. Ostohinnan arvioidaan olevan noin 75 miljoonaa euroa.


Kauppakeskuksen vuokrattava pinta-ala on noin 19 000 neliömetriä. Straedetin ankkureita ovat kaksi päivittäistavarakauppaa ja elokuvateatteri, kokonaisuudessaan kauppakeskuksessa on noin 38 kauppaa, kahvilaa ja ravintolaa. Ulkotilaan avautuva kauppakeskus täydentää Køgen keskustan pääkadun ympäristöä kävelykatuineen ja kauppakeskus toimii yhdessä uudistetun kaupungintalon sekä muiden kunnallisten palveluiden kanssa. Køge on osa Kööpenhaminan metropolialuetta ja sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Kööpenhaminan keskustasta. Køgesta on myös suora lähijunayhteys Kööpenhaminan keskustaan. Køgessa on vahva väestöpohja, jonka käytettävissä olevat tulot taloutta kohti ovat korkeammat kuin Kööpenhaminan kaupungissa keskimäärin. Lisäksi Køgen vanha kaupunki ja satama ovat suosittuja matkakohteita tanskalaisten ja ulkomaalaisten matkailijoiden keskuudessa. 


”Uusi ja houkutteleva urbaani hanke sopii erittäin hyvin kiinteistökantaamme ja filosofiaamme investoida päivittäiskauppaan. Sopimuksen rakenne mahdollistaa sen, että voimme hankkia uuden huippulaatuisen kohteen, jonka riski-tuottosuhde on houkutteleva. Tämän kaupan avulla jatkamme asemamme rakentamista Tanskassa ja näemme markkinoiden tarjoavan mahdollisuuksia myös jatkossa. Painopisteemme Tanskassa on edelleen urbaaneissa päivittäistavarakauppavetoisissa kauppakeskuksissa, jotka sijaitsevat suur-Kööpenhaminan alueella”, Nils Styf, Cityconin investointijohtaja sanoo.


TK Developmentin tavoitteena on aloittaa rakennustyöt vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä ja avata kauppakeskus yleisölle vaiheittain suunnitellun aikataulun mukaisesti. Kauppakeskuksen arvioidaan valmistuvan kokonaisuudessaan vuoden 2017 toisella neljänneksellä, jolloin Citycon ostaa sen.



Helsinki, 28 tammikuuta 2015

CITYCON OYJ

 


Lisätiedot:

Nils Styf, investointijohtaja

Puh. +46 733 506 039

nils.styf@citycon.com



Citycon Oyj (NASDAQ OMX: CTY1S) on urbaanien päivittäistavarakauppavetoisten kauppakeskusten johtava omistaja ja kehittäjä Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä noin 3,3 miljardia euroa ja sen markkina-arvo on noin 1,6 miljardia euroa. Lisätietoja Cityconista: www.citycon.com.