Citycon on tänään sopinut ostavansa Tallinnan Mustamäen
kaupunginosassa sijaitsevan kauppakeskus Magistralin noin 16,5
miljoonalla eurolla. Magistral on rakennettu vuonna 2000 ja sen
vuokrattava pinta-ala on 9 450 neliömetriä. Keskus tarjoaa
merkittäviä kehitys- ja laajennusmahdollisuuksia, ja kiinteistökaupan
yhteydessä Citycon on sopinut ostavansa myös noin 8 500 neliömetriä
rakennusoikeutta kahdella miljoonalla eurolla, mikäli vireillä oleva
kaavamuutos saa lainvoiman. Kaupan toteutuminen edellyttää vielä
Viron kilpailu- ja muiden viranomaisten hyväksyntää. Kaupan
arvioidaan toteutuvan elokuun loppuun mennessä."Kauppakeskus Magistral sijaitsee erittäin hyvällä paikalla ja
vahvistaa Cityconin markkina-asemaa Tallinnan alueella hyvänä
kauppapaikkana. Keskusta on myös mahdollista kehittää kaupallisesti
entistä paremmaksi", Cityconin Baltian liiketoiminnasta vastaava
maajohtaja Harri Holmström toteaa. Tallinnan Mustamäe, jossa
kauppakeskus Magistral sijaitsee, on Tallinnan toiseksi suurin
kaupunginosa noin 64 000 asukkaallaan viiden kilometrin päässä
Tallinnan ydinkeskustasta.

Keskuksessa on noin 50 myymälää kolmessa kerroksessa ja sen
ankkurivuokralaisena toimii päivittäistavarakauppa Rimi. Muita
merkittäviä vuokralaisia ovat Koduextra, Seppälä, Rademar ja Tiimari
ja keskuksessa toimiva suosittu keilahalli. Kauppakeskuksessa
vieraili vuonna 2006 noin 3,6 miljoonaa asiakasta ja sen myynti oli
noin 16 miljoonaa euroa. Keskuksen vuokrausaste on 100 prosenttia.

Kauppakeskus Magistral sopii päivittäistavarakauppavetoisena
paikalliskeskuksena hyvin Cityconin kiinteistösalkkuun. Kaupan
toteutumisen jälkeen yhtiö omistaa kolme kauppakeskusta Baltiassa:
kaksi Virossa ja yhden Liettuassa.

Helsinki 7.6.2007

CITYCON OYJ
Petri Olkinuora
toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Harri Holmström, maajohtaja, Baltian liiketoiminnot, matkapuhelin
040 845 5726

Petri Olkinuora, toimitusjohtaja, matkapuhelin 0400 333 256

Jakelu:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.citycon.fi