Citycon Oyj on tänään allekirjoittanut 330 miljoonan euron suuruisen, pitkäaikaisen vakuudettoman luottosopimuksen pohjoismaisen pankkiryhmän kanssa. Järjestely koostuu 220 miljoonan euron suuruisesta kertalyhenteisestä lainasta sekä 110 miljoonan euron suuruisesta luottolimiitistä. Laina-aika on viisi vuotta. Laina ylimerkittiin syndikointivaiheessa.

”Olemme erittäin tyytyväisiä tästä menestyksekkäästi järjestetystä ja ylimerkitystä jälleenrahoitustransaktiosta, joka on jälleen osoitus Cityconin kyvystä hankkia kilpailukykyisesti hinnoiteltua rahoitusta sekä pankkisuhteidemme vahvuudesta”, toteaa talous- ja varatoimitusjohtaja Eero Sihvonen.

Lainan korkomarginaalit ovat lähellä vuoden 2010 aikana solmittujen lainasopimusten korkomarginaaleja. Lainan korkomarginaalit määräytyvät marginaaliasteikon perusteella, jossa marginaali riippuu Cityconin korkokatekovenantista. Uusi syndikoitu luotto vahvistaa Cityconin maksuvalmiutta, mahdollistaa yhtiön kasvun toteuttamisen pitkäaikaisen rahoituksen turvin ja pidentää Cityconin velkasalkun keskimääräistä laina-aikaa.

Lainasta käytetään 240 miljoonaa euroa vuonna 2011 erääntyvän 165 miljoonan euron luottolimiitin ja vuonna 2012 erääntyvän 75 miljoonan euron luottolimiitin jälleenrahoittamiseen. Loput varat käytetään Cityconin tulevien kehityshankkeiden ja strategian mukaisten mahdollisten kiinteistöhankintojen rahoittamiseen.

Lainan pääjärjestäjät ovat Pohjola Pankki Oyj, Danske Bank A/S, DNB NOR Bank ASA, Nordea Pankki Suomi Oyj ja Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) yhdessä järjestäjänä olleen Swedbank AB (publ):n kanssa.

Helsinki 12.5.2011

CITYCON OYJ

Marcel Kokkeel

Toimitusjohtaja

Lisätiedot:

Eero Sihvonen, talous- ja varatoimitusjohtaja

Puhelin 020 766 4459 tai 050 557 9137

eero.sihvonen@citycon.fi

Jakelu:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.citycon.fi