Monet kaupalliset toimijat toivovat, että nuoret osaisivat käyttäytyä paremmin heidän tiloissaan ja nuorisoalan ammattilaiset toivovat, että nuoret voisivat hyvin. Nämä kaksi tavoitetta voi yhdistää: hyvinvoivat nuoret käyttäytyvät paremmin kuin pahoinvoivat nuoret.

Valtakunnallinen nuorisokasvatusjärjestö Nuorten Palvelu ry kehittää yhteistyössä Citycon Oyj:n kanssa koulutusta kauppakeskuksessa toimiville järjestyksenvalvojille. Koulutuksessa ei puhutakaan pelkästä turvallisuudesta vaan nuorista ja vuorovaikutuksesta nuorten kanssa. Koulutuksiin on kutsuttu mukaan myös kauppakeskusten vuokralaisia. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä nuorista ja nuoruudesta sekä rakentaa järjestyksenvalvojille yhtenäiset toimintamallit kyseiseen kauppakeskukseen.

Loka-marraskuun aikana järjestetään viisi koulutusta eri puolilla Suomea sijaitsevissa Cityconin kaupppakeskuksissa. Ensimmäisen koulutuksen saldona on muodostumassa yhtenäinen tapa toimia, joka koskee koko kauppakeskuksen henkilökuntaa ja erikseen yhtenäiset toimintamallit kauppakeskuksen järjestyksenvalvojille. Koulutuksessa on käyty läpi uudenlaisia keinoja toimia nuorten kanssa, kuten positiivisen palautteen, vaihtoehtojen ja perustelujen antamista. Nämä keinot auttavat järjestyksenvalvojia jaksamaan työssään, ja samalla vuorovaikutus pysyy asiallisena.

”Tavoitteena ei ole tehdä järjestyksenvalvojista nuorisotyöntekijöitä, mutta samat niksit kuin kasvatusalan ammattilaisilla toimivat myös järjestyksenvalvojilla, jotka työssään joutuvat usein vastakkain nuorten kasvutehtävien kanssa” koulutuksista vastaava Pauliina Lampela Nuorten Palvelu ry:stä sanoo.

”Nuoret ovat tärkeä kohderyhmä meille monella tavalla; he ovat asiakkaitamme siinä kun aikuisetkin. Mutta haluamme lisäksi, että he voivat hyvin kauppakeskuksissamme. Haluamme myös varmistaa, että arki nuorten, vartijoiden, vuokralaisten ja muiden asiakkaiden kanssa sujuu mutkattomasti. Me emme ole nuorisotyön asiantuntijoita, ja siksi Nuorten Palvelu ry on meille tärkeä yhteistyökumppani”, Cityconin kehitys- ja vastuullisuusjohtaja Marko Juhokas sanoo. 

Nuoret ovat ottaneet kauppakeskukset omiksi paikoikseen ja osalle nuorista ne ovat tärkein vapaa-ajan viettopaikka, jossa ollaan useita tunteja päivässä. Kauppakeskusten henkilökunnan työssä tämä näkyy muun muassa siten, että nuoret rikkovat rajoja ja uhmaavat auktoriteetteja. Joillekin nuorille järjestyksenvalvoja voi olla kuitenkin olla juuri se aikuinen, joka tuo nuoren elämään turvaa, läsnäoloa ja välittämistä.

”Koskikeskuksessa me olemme tehneet aiemminkin tiivistä yhteistyötä lähipoliisin, vartijoiden ja kaupungin nuorisotoimen kanssa. Olemme pohtineet heidän kanssaan nuorten kohtaamiseen ja mahdollisiin ongelmatilanteisiin liittyviä ratkaisuja. Tämä on hyvää jatkoa aloittamallemme työlle, Cityconin kaupallinen johtaja Mari Laaksonen sanoo.

Koulutukset järjestetään Espoon Espoontorilla, Jyväskylän Forumissa, Tampereen Koskikeskuksessa, Lahden Triossa ja Vantaan Myyrmannissa.

Nuorten Palvelu ry tekee töitä nuorten hyvinvoinnin puolesta nuorten omilla reviireillä. Cityconin kanssa tehtävä yhteistyö on osa Nuorten Palvelu ry:n hallinnoimaa ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Kauppakeskusten nuoret -hanketta.

Lisätietoja:

Citycon, kaupallinen johtaja Mari Laaksonen, puh. 050 521 8217, mari.laaksonen@citycon.fi


Nuorten Palvelu ry ja Kauppakeskusten nuoret –hanke: Pauliina Lampela puh. 040 1950502 pauliina.lampela@nuortenpalvelu.fi