Citycon Oyj Tiedote 7.9.2023

Syksyn aikana Isossa Omenassa avataan useita uusia liikkeitä, kuten Pelastusarmeijan iCare-myymälä, UFF-myymälä ja Kierrätyskeskus, minkä lisäksi monissa liikkeissä on meneillään laajennus- ja uudistushankkeita. Uusin tulokas ravintolamaailmaan on suosittu vietnamilainen ravintola Lie Mi.

Kyseessä on ketjun ensimmäinen pääkaupunkiseudulla sijaitseva Lie Mi -ravintola, joka sijoittuu Helsingin keskustan ulkopuolelle. Lie Mi -ravintolalla on nykyisin neljä ravintolaa Helsingin keskustassa ja yksi ravintola Tampereella. Isossa Omenassa Lie Mi sijoittuu MEET-ravintolamaailmaan ravintola Bangkok 9 viereiseen liiketilaan.

Kesän aikana Ison Omenan tarjonta on kasvanut myös kotimaisella vaatemerkki Petrifunilla, joka on tunnettu etenkin laadukkaista kauluspaidoistaan.

Syksyllä Ison Omenan toisessa kerroksessa sijaitseva Kieppi-kiertomaailma pääsee täyteen vauhtiinsa, kun syyskuussa avataan Pelastusarmeijan iCare- sekä UFF-myymälä ja lokakuussa Kierrätyskeskuksen noin 500 neliön liike. Kierrätyskeskuksen tiloissa toimii myös Second Hand Market Store, jossa on Kierrätyskeskuksen lisäksi muitakin yrittäjiä. Tällä hetkellä kiertomaailmasta löytyvät jo Fida second hand-myymälä sekä Ompelimo, jossa asiakas voi korjauttaa vaatteensa ja antaa niille uuden elämän.

Lisäksi useissa keskuksessa toimivissa liikkeissä on meneillään laajennus- ja uudistushankkeita. Esimerkiksi Ison Omenan Apteekki (ent. Matinkylän Apteekki) on kokenut täysimittaisen uudistuksen, joka valmistui hiljattain. Kukkakauppa Sitomo yhdisti kaksi Isossa Omenassa sijaitsevaa myymäläänsä yhdeksi liikkeeksi, joka löytyy nykyisin keskuskäytävältä ensimmäisestä kerroksesta.

Myös kodintekstiiliketju Hemtex laajentuu viereiseen liiketilaan uusitulla konseptillaan. Lisäksi K-market laajentaa ja uudistaa tarjontaansa uudella take away -myyntiä tukevalla konseptillaan.

”Isossa Omenassa kehitämme ja uudistamme tarjontaa jatkuvasti. Olen erittäin ylpeä ja innoissani uudesta kiertotalouskonseptistamme. Se on osa vastuullisuusstrategiamme toimeenpanoa käytännössä. Iso Omena on erittäin vetovoimainen toimintaympäristö myös ravintoloille, mistä osoituksena on Lie Mi -ravintolan tulo keskukseemme", keskuspäällikkö Mika Mustasilta toteaa.

Lisätietoja:

Mika Mustasilta

Keskuspäällikkö

Puhelin 0207 664 464

mika.mustasilta@citycon.com

Citycon on johtava monikäyttöisten, välttämättömyyshyödykkeisiin keskittyvien keskusten omistaja ja kehittäjä Pohjoismaissa ja Baltiassa. Hallinnoimamme kiinteistöomaisuuden arvo Pohjoismaissa on yhteensä noin 4,2 miljardia euroa. Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Viron suurimmissa kaupungeissa sijaitsevista keskuksistamme on suora yhteys julkiseen liikenteeseen. Kehitämme ainutlaatuisia kohteita, joista luomme kestäviä yhteisöjä ja eläväisiä kaupunkeja. Vähittäis- ja päivittäistavarakauppaan, terveydenhuoltoon ja julkisiin palveluihin sekä toimisto- ja asuintiloihin keskittyvät keskuksemme palvelevat miljoonia asiakkaita vuosittain. 

Cityconilla on investointitason luottoluokitus Standard & Poor’s:lta (BBB-). Cityconin osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä (ticker: CTY1S.HE).

www.citycon.com/fi

Download images