CITYCON OYJ Tiedote 12.7.2023

Nuoret saavat oman tilan Tampereen ydinkeskustaan, kun Koskikeskuksen Otavalan tunneliin avataan yli 300 neliöinen nuorisotila syksyn aikana. Yli kolmikymmentävuotisen historiansa aikana Koskikeskus on ollut tärkeä paikka tamperelaisille nuorille, ja nuorisotilan myötä he saavat keskuksesta heille räätälöidyn tilan.

Otavalan tunneliin avattava tila remontoidaan nuorten tarpeisiin, ja sinne tulee muun muassa tiloja kokoontumiseen ja pienryhmätoimintaan. Aiemmin Koskikeskuksessa on ollut lyhytaikaisia nuorisotiloja pariinkin otteeseen vuosina 2019–2020, mutta nyt kyse on pysyvästä nuorille varatusta tilasta.

”Olemme iloisia saadessamme nuorisotilan Koskikeskukseen. Olemme tehneet aiemminkin yhteistyötä Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden kanssa, ja yhteistyömme on sujunut erittäin hyvin. Kauppakeskukset ovat nuorille luonnollisia ajanviettopaikkoja, ja nuorten hyvinvointi on tärkeä osa vastuullisuustyötämme”, toteaa keskuspäällikkö Reeta Thure.

"Keskustan nuorisotila on meidän pitkäaikainen unelmamme ja tällaiselle tilalle on ollut kova tarve. On hienoa nähdä, kuinka tästä kaikesta alkaa tulla hiljalleen totta. Tällä hetkellä tilaa, sen sisustusta ja toimintaa suunnitellaan yhdessä nuorten ja muiden toimijoiden kanssa”, kertoo Tampereen kaupungin vs. nuorisopalvelujohtaja Tiina-Liisa Vehkalahti ja jatkaa:

”Koskikeskus on paikka, jossa nuoret viettävät jo nyt aikaansa ja jonne on helppo tulla. Olemme olleet hyvin tyytyväisiä siihen, että saimme tilan näin keskeiseltä paikalta.”

Nuorisotyötä pitkäjänteisesti

Citycon on tehnyt nuorisotyötä pitkäjänteisesti – esimerkiksi valtakunnallisen nuorisokasvatusjärjestö Nuorten Palvelu ry:n kanssa yritys on tehnyt tiivistä yhteistyötä jo vuodesta 2012 alkaen. Nuorten Palvelu on kouluttanut keskusten vartiointia hoitavan Securitaksen järjestyksenvalvojista erityisesti nuorten kohtaamiseen ja hyvinvointiin erikoistuneita noja-aikuisia. Tällä hetkellä kaikissa Cityconin Suomen keskuksissa – Isossa Omenassa, Lippulaivassa, Myyrmannissa, Koskikeskuksessa, Triossa, IsoKristiinassa ja IsoKarhussa – työskentelee nuorten kohtaamiseen erikoistuneita järjestyksenvalvojia.

Nuoret otettiin mukaan myös uuden keskuksen, Lippulaivan suunnitteluvaiheeseen kummiluokkatoiminnan kautta. Espoonlahden ja Mainingin koulujen kahden luokan kanssa ideoitiin yhdessä Lippulaivaa ja tulevaisuuden kauppakeskuksia, ja nuoret pääsivät esittämään toiveitaan keskuksen oleskelutiloista ja palveluista.

Cityconin pitkäjänteinen nuorisotyö palkittiin vuonna 2018, kun yritys sai sosiaali- ja terveysalojen kattojärjestön SOSTE-palkinnon nuorten hyvinvointia edistävästä työstään.

Lisätietoja:
Reeta Thure, keskuspäällikkö
Puhelin 040 169 9572
reeta.thure@citycon.com

 

Tiina-Liisa Vehkalahti, vs. nuorisopalvelujohtaja, Tampereen kaupunki

Puhelin 040 806 3239

tiina-liisa.vehkalahti@tampere.fi

Citycon on johtava monikäyttöisten, välttämättömyyshyödykkeisiin keskittyvien keskusten omistaja ja kehittäjä Pohjoismaissa ja Baltiassa. Hallinnoimamme kiinteistöomaisuuden arvo Pohjoismaissa on yhteensä noin 4,2 miljardia euroa. Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Viron suurimmissa kaupungeissa sijaitsevista keskuksistamme on suora yhteys julkiseen liikenteeseen. Kehitämme ainutlaatuisia kohteita, joista luomme kestäviä yhteisöjä ja eläväisiä kaupunkeja. Vähittäis- ja päivittäistavarakauppaan, terveydenhuoltoon ja julkisiin palveluihin sekä toimisto- ja asuintiloihin keskittyvät keskuksemme palvelevat miljoonia asiakkaita vuosittain. 

Cityconilla on investointitason luottoluokitus Standard & Poor’s:lta (BBB-). Cityconin osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä (ticker: CTY1S.HE).

www.citycon.com/fi

Download images