Espoonlahdessa sijaitsevan kauppakeskus Lippulaivan tärkeän ankkurivuokralaisen K-supermarket Seilorin tiloja aiotaan uudistaa ja laajentaa. Seilorin pinta-ala kasvaa nykyisestä noin 3 700 neliöstä yli 5 000 neliömetriin eli myymälä laajenee noin kolmanneksella.  Lippulaivan omistava Citycon ja Kesko ovat allekirjoittaneet Seilorin nykyisiä tiloja ja suunniteltua laajennusta koskevan pitkän vuokrasopimuksen.

 ”K-supermarket Seilori on Lippulaivalle erittäin tärkeä vuokralainen, Espoonlahden asukkaat tuntevat sen palvelevana ja monipuolisena päivittäistavarakauppana. On hienoa, että nyt Seilorilla on mahdollisuus edelleen kehittyä ja laajentaa valikoimaansa”, Cityconin kaupallinen johtaja Sanna Yliniemi sanoo.

Citycon valmistelee parhaillaan koko Lippulaivan kattavaa, mittavaa laajennus- ja uudistushanketta.  

”Seilorin laajennus sopii oivallisesti näihin suunnitelmiin, sillä tavoitteenamme on voimistaa kauppakeskuksen nykyisiä vahvuuksia. Erinomaiset päivittäistavarakaupan palvelut ovat keskeinen osa Lippulaivan kaupallista konseptia myös laajennushankkeen jälkeen”, kehityshankkeesta vastaava hankekehityspäällikkö Heikki Alén sanoo.

Seilorin laajennus liittyy osin koko kauppakeskuksen uudistamiseen, mutta se voidaan toteuttaa ennen koko laajennuksen valmistumista. Tavoitteena on avata laajennettu K-supermarket Seilori syksyllä 2016. 


Lisätietoja:

Citycon, kaupallinen johtaja Sanna Yliniemi

Puh.  041 456 3421

sanna.yliniemi@citycon.fi