Citycon Oyj:n hallitus on nimittänyt Marcel Kokkeelin yhtiön uudeksi
toimitusjohtajaksi 24.3.2011 alkaen.

Kokkeel johtaa tällä hetkellä hollantilaisen Multi Corporationin Länsi-Euroopan
liiketoimintoja ja on Multi Mall Management Europen hallituksen puheenjohtaja.
Tätä ennen hän oli Bouwfonds Property Financen hallituksen puheenjohtaja ja teki
sitä ennen mittavan uran Royal Ahold N.V.:ssä toimien viimeiseksi Ahold Real
Estate Europen toimitusjohtajana. Hän on 52-vuotias (s. 1958) ja hänellä on
oikeustieteen tutkinto Amsterdamin yliopistosta kotimaastaan Alankomaista.

"Nyt on oikea aika vauhdittaa Cityconin kasvua", sanoo Chaim Katzman, Cityconin
hallituksen puheenjohtaja. "Marcel Kokkeel on laajalti tunnettu ja arvostettu
ympäri Eurooppaa vahvan liikekiinteistökokemuksensa ja -taustansa ansiosta.
Hänellä on erityistä asiantuntemusta kauppakeskusliiketoiminnasta, vahva
kansainvälinen tausta ja johtamistaitoja. Hänen kattava kokemuksensa alalta sekä
osoitetut taidot auttavat meitä suunnitelmissamme kasvattaa Cityconia ja tuottaa
lisäarvoa osakkeenomistajillemme."

"Olen erittäin innoissani, että minusta tulee osa tiimiä, jonka tavoitteena on
vahvistaa Cityconin asemaa Suomen markkinajohtajana, ja odotan yhtiön aseman
kasvattamista muissa Pohjoismaissa ja Baltiassa", sanoo Kokkeel. "Kiinnostuin
tästä mahdollisuudesta, koska Cityconilla on ainutlaatuinen konsepti, vahva
asema, ja kunnianhimoinen lähestymistapa kestävään kehitykseen. Yhtiössä on
lahjakkaita ja työlleen omistautuneita ammattilaisia, ja olen vakuuttunut, että
yhdessä voimme jatkaa yhtiön kauppakeskusten aseman vahvistamista ja niiden
kaupallisen houkuttelevuuden lisäämistä."

Petri Olkinuora jatkaa yhtiön toimitusjohtajana yhtiökokoukseen 23.3.2011 asti.

Lehdistötilaisuus järjestetään tänään kello 10.00 Cityconin pääkonttorissa,
osoitteessa Pohjoisesplanadi 35 AB, 3 krs. Lehdistötilaisuuden ja
puhelinkonferenssin tiedot löytyvät yhtiön verkkosivuilta www.citycon.fi.

Helsinki, 14.1.2011

CITYCON OYJ
Hallitus

Lisätiedot:
Varatoimitus- ja talousjohtaja Eero Sihvonen
Puhelin 020 766 4459 tai 050 557 9137
eero.sihvonen@citycon.fi

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.citycon.fi

[HUG#1479643]