Marko Juhokas on nimitetty Citycon Oyj:n Suomen liiketoimintojen maajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Marko Juhokas (s. 1964) on Suomen kansalainen ja hänellä on diplomi-insinöörin tutkinto rakentamistaloudessa Otaniemen Teknillisestä korkeakoulusta ja MBA-tutkinto Helsingin kauppakorkeakoulusta. Hän aloittaa tehtävässään 16.7.2012.

Marko Juhokas on Cityconin nykyinen kiinteistökehitysjohtaja vastuualueenaan Suomen ja Baltian kiinteistökehitys. Hän on ollut Cityconissa vuodesta 2007, ensin Baltian kiinteistökehityksestä vastaavana johtajana ja vuodesta 2011 alkaen nykyisessä tehtävässään. Ennen Cityconiin siirtymistään hän toimi 10 vuotta SRV-konsernissa ensin projektipäällikkönä ja -johtajana ja lopuksi SRV-konsernin Baltian liiketoiminnoista vastaavana johtajana.

”Olemme hyvin iloisia nostaessamme pätevän ja sitoutuneen johtajan Cityconin omasta organisaatiosta uudeksi Suomen liiketoimintojemme vetäjäksi. Markon tausta vähittäiskaupan kiinteistöhankkeiden ja uusien vähittäiskauppakonseptien johtamisessa on vahva; hän oli muun muassa vastuussa huippukauppakeskuksemme Rocca al Maren uudistushankkeesta Virossa ja hänellä on monen vuoden sekä kotimainen että kansainvälinen kokemus. Marko tuntee suomalaisen kiinteistökantamme mahdollisuudet ja paikalliset markkinat ja hän on saavuttanut organisaation luottamuksen”, sanoo Cityconin toimitusjohtaja Marcel Kokkeel.

Helsinki 11.7.2012

CITYCON OYJ

Marcel Kokkeel

toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Marcel Kokkeel, toimitusjohtaja

Puhelin 020 766 4521 tai 040 154 6760

marcel.kokkeel@citycon.fi

Jakelu:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.citycon.fi