Kauppakeskus Mölndal Gallerian ja samalla Mölndalin uuden keskustan peruskivi muurattiin eilen 27.8. hankkeen rakennustyömaalla järjestetyssä juhlassa. Tapahtuman järjestivät yhteistyössä neljä Mölndalin keskustan uudistamiseen sijoittavaa yritystä: Citycon, NCC, Riksbyggen ja MölndalsBostäder.

”Olemme iloisia, että Mölndal Gallerian rakennustyöt on saatu käyntiin. Olemme saaneet paljon kyselyitä kiinnostuneilta vuokralaisilla, ja yli 50 % tiloista on jo vuokrattu. Kauppakeskuksen ankkurivuokralaisiksi tulee muun muassa H&M, Systembolaget ja Lindex sekä suuri päivittäistavarakauppa Ica. Vaikka pääpaino on vähittäiskaupassa, Mölndal Galleriasta on tarkoitus tulla kohtaamispaikka mölndalilaisille ja muille keskustassa kävijöille kauppakeskuksen laajan palvelu-, kahvila- ja ravintolatarjonnan myötä”, Cityconin sijoitusjohtaja Nils Styf sanoo.


Mölndalin keskustaa uudistetaan parhaillaan. Keskustaan tulee 400 uutta asuntoa ja ydinkeskustan kadut ja aukiot kunnostetaan. Vanha kauppakeskus puretaan uuden, nykyaikaisen keskuksen tieltä, johon tulee yli 70 myymälää, 24 000 neliömetriä vähittäiskaupalle ja yli 800 autopaikkaa.

Kauppakeskus Mölndal Gallerian rakennuttaminen on Cityconin ja NCC:n yhteishanke, jossa molempien yritysten osuus on 50 %. Kun hanke valmistuu, Citycon ostaa NCC:n osuuden kauppakeskuksesta, ja sen sijoittama summa on kokonaisuudessaan noin 120 miljoonaa euroa. Uusi kauppakeskus avataan vuonna 2018. Kauppakeskuksen ohella NCC rakentaa Mölndaliin myös kauppakeskuksen viereen sijoittuvan SCA:n uuden pääkonttorin ja 145 asuntoa Riksbyggenille. Lisäksi Mölndalsbostäder sijoittaa noin 200:aan uuteen asuntoon Mölndalin ydinkeskustassa. 


”NCC:n vahvuutena on sen taito rakentaa houkuttelevia kaupunkiympäristöjä, joissa työpaikat, asunnot, vähittäiskauppa ja palvelut yhdistyvät kestävällä ja ihmisiä kiinnostavalla tavalla. Nyt myös Mölndalin keskustasta on tulossa entistä houkuttelevampi”, NCC:n kiinteistökehityksen aluepäällikkö Johanna Hult Rentsch sanoo.


”Uuden kauppakeskuksen mukanaan tuoma vähittäiskaupan volyymin kasvu tekee Mölndalista vetovoimaisemman pitkällä aikavälillä niin pysyvää asuinpaikkaa etsivien ihmisten kuin toimipaikkaa etsivien yritysten silmissä”, Mölndalin kunnanjohtaja Marie Östh sanoo.


Citycon ja NCC ovat päättäneet hakea Mölndal Gallerian hankkeelle kansainvälisten ympäristö- ja vastuullisuusstandardien mukaista BREEAM-sertifikaattia, ja tavoitteena on saada arvosanaksi Erittäin hyvä.


”Kauppakeskuksen sijainti aivan Mölndalin keskustassa mahdollistaa ympäristöystävällisen liikkumisen, sillä keskus sijaitsee liikenteellisessä solmukohdassa lähellä Mölndalsbrota, jonne pääsee junalla, linja-autolla ja raitiovaunulla. Kauppakeskukseen tulee myös elektroniset näytöt, joilta näkee joukkoliikenteen aikataulut, noin 20 sähköauton latauspistettä ja runsaasti pysäköintitilaa polkupyörille”, Nils Styf kertoo.



Helsinki 28.8.2015

CITYCON OYJ

Lisätietoja:

Nils Styf, Sijoitusjohtaja

Puhelin +46 733 50 60 39

nils.styf@citycon.com


Citycon Oyj (Nasdaq Helsinki: CTY1S) on päivittäistavarakauppavetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä noin 5 miljardia euroa ja sen osakkeiden markkina-arvo on noin 2 miljardia euroa. Lisätietoa Cityconista: www.citycon.fi