Suomen suurin jäätelökahvila Koskikeskukseen

Lehdistötiedotteet - 4.6.2013


Tampereen Koskikeskus laajentaa palveluvalikoimaansa. Tampereen Jäätelöliike Oy avaa elokuussa uuden jäätelökahvilan kauppakeskuksen toiseen kerrokseen.

– Jäätelömakuvalikoimamme on Suomen laajin, lähes 100 eri makua, jäätelöliikkeen myyntipäällikkö Perttu Mäkelä, kertoo.

Jäätelökahvilan uutuuksia ovat muun muassa myös sulatetut makusuklaat, jäätelödonitsit, täytetyt croissantit sekä kanelirullat.

– Minetti-jäätelön kahvilakonseptin on tarkoitus levitä lähivuosina merkittävimpiin kauppakeskuksiin Suomessa, kertoo Antti Helminen, joka on vastannut koko Minetti-konseptin luomisesta.


Tampereen historiaan vahvasti ankkuroituva Minetti-tuotemerkki on palannut vuosikymmenten jälkeen tamperelaiseen katukuvaan, kun Tampereen Jäätelöliike Osakeyhtiö avasi toukokuussa jäätelökioskit Ratinaan ja Mustanlahden satamaan. Tarjolla on runsaasti Minetin nimeä kantavia jäätelötuotteita.

Koskikeskusta ylläpitävä Citycon Oyj:n kaupallinen johtaja Mari Laaksonen tervehtii ilolla uutta jäätelökahvilaa.


– Tämä on erittäin hyvä asia Koskikeskukselle. Minetti-jäätelökahvila laajentaa entisestään valikoimaamme. Kahvila sijoittuu erittäin hyvin saavutettavalle ja näkyvälle paikalle. On mukavaa, että saamme Koskikeskukseen lisää myös paikallisia toimijoita, se tuo merkittävää lisäarvoa, sanoo Laaksonen.


Tampereen Jäätelöliike Oy:n kioskeissa ja kahvilassa myydään Minetti Jäätelö -tuotteita, joiden nimi palautuu juurevasti tamperelaiseen elinkeinoelämään. Italialainen muusikko Giuseppe Minetti asettui Tampereen Ratinaan vuonna 1909 ja aloitti 1920-luvulla jäätelönvalmistuksen parhaiden italialaisten perinteidensä mukaan. Minetti-suvun edustajia on edelleenkin mukana Tampereen Jäätelöliike Osakeyhtiön toiminnassa.


Tällä hetkellä Minetti-jäätelö tulee Italiasta omalla reseptiikalla valmistettuna. Tampereen Jäätelöliike aloittaa oman jäätelötuotannon vuoden 2014 alkupuolella tuotantotilojen valmistuttua, ja samaan yhteyteen aukeaa myös tehtaanmyymälä.


Lisätietoja:


Citycon, kaupallinen johtaja Mari Laaksonen, puh. 050 521 8217, mari.laaksonen@citycon.fi

Tampereen Jäätelöliike Osakeyhtiö, Perttu Mäkelä, puh. 0400 60 1171, perttu@minetti.fi