Kirjanpidon asiantuntijat

Kirjanpidon tiimin asiantuntijat vastaavat konsernin ulkoisesta taloudellisesta raportoinnista sekä IFRS- ja EPRA-standardien että paikallisen lainsäädännön mukaisesti. Tehtäviin kuuluu konsernitason johdon ja operatiivisten lukujen raportointi, valuaatio, osavuosikatsaukset yhteistyössä sijoittajasuhteiden ja rahoituksen tiimin kanssa, konsernin ohjeistusten laatiminen, kiinteistöjen arvonmääritys sekä vuosikertomusten valmistelu.

Rahoituksen asiantuntijat

Asiantuntijat rahoituksen tiimissä toimivat Citycon-konsernin sisäisenä pankkina ja vastaavat rahoituksesta, kassanhallinnasta sekä rahoitusriskien hallinnasta. Tiimin tehtäviin kuuluu konserniyhtiöiden sisäinen rahoitus, likviditeetin seuranta ja ennustaminen, pankkisuhteiden hallinta sekä korko- ja valuuttariskien suojaaminen johdannaisilla, samoin kuin pankkitakaukset ja rahoitustransaktioiden raportointi.

Taloushallinnon asiantuntijat

Taloushallinnon osaajat vastaavat tiimeissään Cityconin eri toiminta-alueiden talouden kokonaiskuvasta ja tukevat liiketoimintaa varmistamalla luotettavan raportoinnin, budjetoinnin ja ennustamisen. Tiimit toimivat tiiviissä yhteistyössä paikallisen johdon ja muiden Pohjoismaiden tiimien kanssa, kehittävät prosesseja ja raportointikäytäntöjä sekä osallistuvat taloudellisten analyysien ja projektien toteuttamiseen.